6 viikkoa kestävä alkeiskurssi, joka pidetään tiistaisin klo 18-19 Koivulahden Kasvarilla, osoitteessa Lakörsvägen 2! Muuten joka tiistai, mutta vkolla 43 ei ole treenejä! Hallissa ei ole lämmitystä. Mattopohja. Mattopuolen sisäänkäynti on hallin takana päädyssä, kauempana Veikkaalantiestä. Parkkipaiikkoja löytyy hallin molemmista päistä. Lokakuussa saattaa rakennustöiden takia olla pulaa paikoista, ja viereisen nuorisoseurantalon parkkipaikkaa on lupa käyttää! Mukaan otetaan 6 koirakkoa, ja treenaamme enimmäkseen jakautuneena kahteen porukkaan, toinen porukka taukoilee sillä aikaa, kun toiset tekevät. Loppukurssista, kun siirrymme tekemään ratatreeniä, treenaamme yksi kerrallaan. ENSIMMÄISELLÄ KERRALLA SAATTE TULLA KAIKKI YHTÄAIKAA HALLIIN, niin koirat näkevät toisensa ja aloitamme ihan kontaktitreenillä. Kurssilla käydään läpi rally-tokon alokasluokan kyltit. Sen suurempia pohjataitoja ei tarvita, mutta helpottaa, jos koira osaa istua ja mennä maahan. Ota koiralle ihan tavallinen hihna (ei flexiä), panta tai valjaat, vesikuppi, vettä sekä palkaksi runsaasti nameja (voi ottaa myös lelun)! Noudatamme koronasuosituksia!