English

Vihanhallinnan teho-opetuspaketti

€450.00

Incl. VAT 24.00%
Product description

Nyt meillä on tarjolla mitä tehokkain ja parhain tuote vihanhallintaan ja rauhallistumiseen. Se alkaa ryhmävalmennuksella, johon otetaan 10 osallistujaa (siis 5 pariskuntaa). Ensin opitaan vihanhallinnan ja rauhallistumisen alkeet ja perusteet (4 tunnin mittainen valmennus). Sen jälkeen ryhmä jatkaa noin vuoden mittaisena vertaistuki- ja opintoryhmänä. Opimme soveltamaan uutta ajattelua ja saamaan se toimimaan arjessa ja käytännössä. Alkuvalmennuksen jälkeen ryhmä siis tapaa kolmeksi tunniiksi kerran kuukaudessa yhteensä 10 kuukauden ajan. Ryhmät on kokonaan uusittu ja ryhmissä on nyt painopiste asetettu empaattisen kuulemisen oppimisille. Ryhmää vetää kaksi ohjaajaa, jotta niihin saadaan se tehokkuus, joka tarvitaan. Ryhmissä harjoitellaan aktiivisesti ja tavoiteohjatusti, jotta kaikki oppisivat tuon tuiki tärkeän empaattisen toisen henkilön kuulemisen. Kun sen osaa, ei ole enää mahdollista, että parisuhteessa olisi riitoja tai suuttumisia.

Tuotteen kokonaishinta on 450 € ja sen voi maksaa erissä 5 erää x 90 € ryhmän edetessä. Kun ostat tämän tuotteen, maksat siis vain ensimmäisestä erästä. Tapaamiskertojen edetessä ostat erän kaksi, kolme, neljä ja viisi. Sitoudut siis ryhmän kaikkiin 10 tapaamiskertaan. Matkan varrelta et voi ”hypätä pois” maksamatta jäljellä olevia eriä. Tämä järjestely siksi, että emme voi ottaa uusia jäseniä ryhmään, joka on alkanut.

Ostamalla tämän tuotteen ilmoittaudut mukaan tähän noin vuoden pituiseen ryhmään, jossa mukana on 10 osallistujaa. Tulemalla mukaan ryhmään, opit vihanhallintaa nopeimmalla mahdollisella tavalla ja varmistat, että et enää taannu takaisin vanhaan tapaasi ajatella.

Kysy mielellään lisätietoja! lars@rauhallistamo.fi tai soita 040 568 98 24

Hyvän elämän kauppa