OPINPUU / KIRJAKIRPPIS
Miksi on päädytty puhumaan erityisistä lapsista ja kadotettu heidän tavallinen lapsuutensa?
Perheen ja ammattikasvattajien yhteistyö virittyy yleensä silloin, kun lapsen kehityksestä huolestutaan. Tällöinkin vastuu mieluusti siirretään erityisasiantuntijoille. Kun lapset luokitellaan erityisiksi, ohitetaan parhaat arjen asiantuntijat – vanhemmat.
Tavallinen lapsuus ilman leimaamista ja muista lapsista erilleen joutumista kuuluu kaikille. Tässä kirjassa erityisiin lapsiin kuuluvat myös ne lapset, joilla on lääketieteellinen diagnoosi. Kirjassa tarkastellaan lapsen kehityksen huolenaiheita, kehitysympäristöjen moninaisuutta ja yhteistyön pelisääntöjä. Samalla tuodaan esille hyviksi havaittuja yhdessä tekemisen toimintamalleja. Kodin, varhaiskasvatuksen ja koulun arjesta syntyy lapsuus, jonka rakentamiseen tarvitaan yhteistyötä ja kunkin osapuolen asiantuntemusta. Kirjan avulla ammattikasvattaja havaitsee, että erityinen onkin tavallista. Hänen uskonsa omiin mahdollisuuksiin työskennellä kaikkien kanssa lisääntyy.
Kirjan kirjoittajat ovat erityispedagogiikan asiantuntijoita. Paula Määttä on johtanut 20 vuotta tutkimusta, jossa on selvitetty, miten perheet pärjäävät ammattilaisten kanssa. Anja Rantala on toiminut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajan sekä sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa ja yliopiston lehtorina. Hänen opetus- ja tutkimustyönsä keskeisenä teemana on ollut perheiden ja ammattilaisten yhteistyö.
SISÄLTÖ (pääotsikot):
TUOTETIEDOT:
372 sivua, nidottu, pehmeäkantinen
KIRJAN KUNTO: Erittäin hyvä.
Postituskulut lisätään hintaan.