English

Toni Lahtinen ja Lotta Nevanperä: Puut ovat täynnä lapsia

€28.00

Incl. VAT 10.00% Sold out
Product description

Toni Lahtisen ja Lotta Nevanperän teos Puut ovat täynnä lapsia perustuu asioihin, joita Lahtisen Alzheimerin tautia sairastava äiti kertoi pojalleen heidän yhteisillä kävelyretkillään lähimetsässä. Näistä kielikuvista ja toistuvista havainnoista Lahtinen löysi eräänlaisen runollisen logiikan. Siinä on hätkähdyttäviä yhtymäkohtia suomalaiseen muinaisrunouteen, jossa metsä näyttäytyy yhtäältä eksyttävänä ja hämmentävänä, toisaalta lohdullisena paikkana. Lahtinen on tyylitellyt ja sommitellut äitinsä sanoista ja ilmaisuista nykyrunoutta ns. löydetyn runouden periaattein.

Lotta Nevanperän kirjaan tekemä kollaasikuvitus on sekin lähtökohdiltaan dokumentaarinen. Se perustuu samasta metsästä eri vuodenaikoina kuvattuihin näkymiin sekä Lahtisen äidin perhealbumin kuviin.

Teos pyrkii tekemään oikeutta muistisairaan ihmisen kokemukselle sellaisena kuin se on ja antamaan sille kirjallisen ja visuaalisen muodon.

Taiteilijakirjamaisessa teoksessa hyödynnetään mm. kuultopaperia, jonka avulla teksteihin lisätään tai niistä poistetaan rivejä. Runotekstit, kuvitus ja kirjamuotoilu muodostavat kolmiulotteisen, aineellisen kokonaisuuden, jossa hahmottuu matka tunnetun todellisuuden tuolle puolen.

Teoksesta lisää täällä.

Digipaino, 76 s. Neljän pisteen sidonta.

BOKEH#031 | ISBN 978-952-7501-18-4

170 x 190 x 8 mm

Numeroitu editio 200 kpl.

Bokeh-kauppa