Jokin meissä valvoo
Jokin meissä valvoo – Todellisuuden tutkimuskeskuksen esseitä hallinnasta ja hallitsemattomuudesta
Esseitä himosta, addiktioista, keski-iästä, teknologiasta, Sielun veljistä ja valituista vankiloista, kosketuksesta ennen ja jälkeen pandemian
Vuoden ajan kahdeksan esitystaiteilijaa kokoontuu kerran kuussa kirjoittamaan esseitä ajastamme, jonka ytimessä ovat kontrolli ja hallinta. Esseissä piirtyy kuitenkin kuva todellisuudesta, joka on uneton ja arvaamaton ja karkaa käsistä. Häpeämättömän henkilökohtainen esseekokoelma työstä, taiteesta ja taidetyöstä avaa 20 vuotta täyttävän Todellisuuden tutkimuskeskuksen juhlavuoden.
Kirjoittajat
Heidi Backström, kulttuurituottaja ja vapaa kirjoittaja
Titta Halinen, dramaturgi (TeM), ohjaaja ja esitystaiteilija
Lea Kalenius, runoilija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja (FM)
Tuomas Laitinen, esitystaiteilija ja väitöstutkija
Johanna Matruka, ohjaaja ja käsikirjoittaja (KuM) sekä hyvinvointialan yrittäjä
Pilvi Porkola, taiteilija, tutkija, kirjoittaja ja pedagogi (TeT)
Janne Saarakkala, ohjaaja (TeM), käsikirjoittaja, esiintyjä ja kirjailija
Jonna Wikström, teatteriohjaaja, esitystaiteilija, käsikirjoittaja, pedagogi sekä soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntija (KM)
Toimitus Suomeen 3,9e. Jos haluat tilata ulkomaille, ota yhteyttä info@todellisuus.fi.