Keikka: JUSSI OLLILA to 4.6. / 15€
Keikka: JUSSI OLLILA to 4.6. klo 19
Omien laulujen ensi-ilta
Jussi Ollila esittää itse tekemiään lauluja akustisen kitaran säestyksellä. Luvassa on jännittävä keikka, sillä hän ei ole aiemmin esittänyt yksin näitä lauluja. Suurinta osaa kappaleista ei ole julkaistu äänitteinä, lukuunottamatta muutamaa mahdollisesti kuultavaa TomuTomu-yhtyeen kappaletta.
Jussi Ollila näyttelee mm. Maltissa ja Valtissa sekä improvisaatioteatteri Tarinataikureissa. Hän on soittanut kulttiyhtye Keinuvassa Lahnassa. Jussin nykyinen bändi on TomuTomu, joka on julkaissut 12 digisingleä ja valmistelee parhaillaan uutta EP-levyä.
Jussi Ollila toimii myös Kortteliteatterin ohjaajana opettaen improvisaatioteatteria, sekä aikuisten impromuskaria.
🎟️ Liput 5€, 10, tai 15€ - voit valita tuen määrän itse!
📍Kortteliteatteri, Ylätuvanpolku 4, Torpparinmäki, Helsinki
Voit ostaa lippusi ennakkoon Kortteliteatterin Holvi-verkkokaupasta. Jos lippuja on jäljellä, niitä voi ostaa myös ovelta ennen esitystä Korttelikahvilasta käteisellä, kortilla tai e-passilla!
Näytökseen mahtuu kerralla 45 katsojaa, voit varmistaa paikkasi ostamalla liput ennakkoon. Pääsylippuna toimii maksusuorituksen näyttäminen puhelimestasi.
Tunnelmallinen Korttelikahvila avataan tuntia ennen näytöstä, kannattaa tulla ajoissa paikalle! Voit halutessasi tuoda mukanasi vaikka lasin kuohuvaa! OPM sallittu —> meiltä saat lasit 🥂