Hypistelymuhvit Eläinmuhvit Muksumuhvit
Beige lagotto tyyppinen koiramuhvi on tehty seitsämän veljestä langasta (resorit) ja Novita Helmi buclee langasta. Koiralla on keinonahkainen kaulapanta ja virkattu talutushihna, joihin on kiinnitetty helmiä. Talutushihna on kiinnitetty muhvin reunaan napilla. Kaulapannassa on somisteena ompelemalla kiinnitetty riipus. Muhvin etureunaan on kiinnitetty koiran leluiksi virkkauksella päällystettyjä korkkeja, joiden sisällä on helmiä sekä samettilangasta virkattu pallo.
Myös muhvin sisäpuolella on hypisteltävää, esimerkiksi kaksi virkattu taskus, samettilangasta tehty letti, samettilangasta tehty nauha, jonka saa solmittua rusetille. Koiran sisäpuolella olevan taskun avulla koiraa voi käyttää myös käsinukkena.
Sensory muff eli vapaasti suomennettuna aistimuhvi on kudottu, virkattu tai ommeltu muhvi, johon on kiinnitetty sekä ulko- että sisäpuolelle tupsuja, nappeja, helmiä, nauhoja, kulkusia, virkattuja, kudottuja tai ommeltuja pötkylöitä, eläinhahmoja ja/tai kukkia, virkkaamalla pehmeiksi päällystettyjä pullonkorkkeja, joissa on jotakin kilisevää sisällä. Muhvien suunnittelussa vain mielikuvitus on rajana. Hypistelymuhvien kohderyhminä ovat mm. autistit, näkövammaiset ja niistä saavat apua myös henkilöt, joilla on adhd. Hypistelymuhvin langat, muodot ja koristeet aktivoivat tuntoaistia ja antavat virikkeitä myös näkö- ja kuuloaistin kautta. Hypistelymuhvi antaa toimintaan tottuneille ja levottomille käsille tekemistä, rauhoittaa, antaa iloa ja lohtua sekä palauttaa mieleen muistoja ja aktivoi. Muhvien positiivisista vaikutuksista on saatu myös tutkimusnäyttöä. Muhvi on mahdollista personoida muhvin saajan mielenkiinnonkohteet huomioiden