Perustottelevaisuus ja pennut/junnut
Yksittäinen perustottelevaisuustreeni Treenikaverin hallissa Vaskiluodossa vanhalla sokeritehtaalla osoitteessa Frilundintie 2! Treenitila löytyy, kun ajat portista sisälle ja suoraan (tien haarautuessa valitse oikeanpuoleinen haara), sisäänkäynti on sisäpihan oikeassa nurkassa ja siitä noustaan portaat 3. kerrokseen.
Oma koirani tarvitsisi ryhmätreeniä! Tämän treenin ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan tarjota koirahäiriötä sitä kaipaaville, eli myös minulle ja Erkille! Pääajatuksena on se, että opetellaan olemaan ja kuuntelemaan, vaikka on muita ympärillä!
Käydään tunnin alussa läpi, mitä tehdään, ja onko osallistujilla erityistoiveita. Haen sitten vasta oman koirani mukaan. Tehdään ensin vähän itsenäisemmin, ja haetaan kontaktia ja keskittymistä oman koiran kanssa. Minun toiveenani on päästä myös pujottelemaan ja ohittamaan muita koirakoita. Voin tarvittaessa viedä omaa koiraa välillä tauolle, jos joku kaipaa vähän enemmän tukea omansa kanssa.
Otan treeniin 7 koiraa oman Erkkini lisäksi.
Ota itsellesi sisäkengät! Hallilla on kyllä joitakin varakenkiä. Hallissa on pissa/kakkasakko 10e!