Koirien fysiikkatreenit uudistuvat! Käytäntö on osoittanut, että nuorille koirille ja jumppaamista aloitteleville 6 viikkoa on aivan liian lyhyt aika. Monet jumpat vaativat välineisiin tutustumista sekä teknistä harjoittelua, ennen kuin alkavat sujua tehokkaasti, ja voimaa täytyy rakentaa aikuisellekin koiralle ennen raskaampia harjoitteita, joten jumppakokonaisuus muuttuu 12 viikkoiseksi! Siinä ehtivät päästä kunnolla jumppaamaan nekin koirat, joilla ei ole kauheasti pohjia ennestään, tai jotka vaativat hiukan enemmän totuttelua välineisiin ja/tai käsittelyyn.
Tarjolla siis 12 viikon fysiikkatreenikokonaisuus, jossa ehtii saada aloittelevammankin koiran aika mukavalle mallille! Kokeneiden kanssa saadaan käytyä monipuolisesti eri osa-alueita ja jumppaversioita läpi, ja tuleepahan ainakin tehtyä, kun on viikoittainen merkintä kalenterissa!
Sopii kotikoirallekin, mutta erityisesti harrastuskoirien fysiikalta vaaditaan paljon ja koira kestää kuormitusta paremmin, kun se on hyvässä kunnossa. Fysiikkatreenien tavoitteena on, että koira oppii käyttämään itseään tasapainoisemmin ja terveellisemmin. Useimmat koirat tekevät lähes kaiken (liikkeellelähdöt, ponnistukset, stopit, laskeutumiset ym.) etuosallaan kroppa ihan väärin päin, ja jos koira vielä liikkuu paljon tai sillä harrastetaan rajumpia lajeja, niin sen fysiikka joutuu todella koville. Oma lukunsa ovat koirat, joiden rakenne on haastava, eli niiden on esim. pitkän selän vuoksi vaikeampi käyttää itseään oikein. Jumppaaminen kehittää voimaa, tasapainoa ja koordinaatiota, ja kaiken edellä mainitun lisäksi se on todella hauskaa!
Teemme kaikille koirille sopivia perusjumppia, ja harjoituksia pystyy vaikeuttamaan ja helpottamaan, eli kurssi sopii kaikille koirille! Nameja kannattaa ottaa runsaasti mukaan, jumpatessa niitä menee paljon! Muista ottaa koiralle myös vesikuppi, hallilla on vesipiste!
Mukaan otetaan 6 koiraa, ja koirat treenaavat niin, että jumppaamassa on kolme koiraa yhtä aikaa ja kolme on tauolla, ja välillä vaihdetaan.
HUOM! 26.12.2024 ja 2.1.2025 ei ole treenejä!
Treenikaverin halli sijaitsee vanhalla sokeritehtaalla osoitteessa Frilundintie 2! Se löytyy, kun ajat portista sisälle ja suoraan (tien haarautuessa valitse oikeanpuoleinen haara), sisäänkäynti on sisäpihan oikeassa nurkassa ja siitä noustaan portaat 3. kerrokseen. Sisäkengät mukaan! Hallissa on pissa/kakkasakko 10e!