Nose Work -kurssit ja -koulutukset
Treenikaveri järjestää la 21.2. koetyyppisen 1-luokan laatikkoetsintätreenin. Mahdollisuus siis tehdä neljä etsintää (2+2) kokeenomaisesti, tai toki voi tehdä ihan perustreeninäkin. Alueisiin tutustuminen klo 11.30. Näillä näkymin kaksi etsinnöistä on tekonurmella ja kaksi betonilattialla.
Otan ryhmään 6 koirakkoa. Teemme ensin kaksi etsintää ja toisella kierroksella loput kaksi. Lähtölinjat, palkkausalueet ja ajanotto on, palautteen saa suullisesti.
Yritän järjestää niin, että koirakohtaamisia on mahdollisimman vähän. Koirat odottavat vuoroaan häkeissä (tai autossa). Etsinnät pyörivät niin, että edellinen koirakko poistuu palkkauksen jälkeen eri kautta, kuin mistä seuraava tulee sisään. Kaikki muistavat lisäksi huomioida muut, eli ei häiritä seuraavana vuorossa olevan lämmittelyä vaan pysytään kauempana, kunnes koirakko siirtyy tekemään etsintää!
Treenikaverin halli sijaitsee vanhalla sokeritehtaalla Vaskiluodossa Vaasassa osoitteessa Frilundintie 2. Perille löydät, kun ajat tehdasalueen porteista sisään, suoraan ja valitset tien haarautuessa oikeanpuoleisen, sisäpihaan johtavan haaran. Sisäänkäynti löytyy sisäpihan oikeasta nurkasta ja siitä noustaan 3. kerrokseen.
Ulkoiluttakaa koirat kunnolla, ettei etsintäalueelle tehdä tarpeita! Jos koira pissaa tai kakkaa halliin, koirakon etsintä loppuu valitettavasti siihen, jotta ehdimme tehdä tarvittavat toimenpiteet ennen seuraavan vuoroa. Pissa/kakkasakko on tässä tapahtumassa 20e, eli se menee tuplana! Tekonurmella treenataan sisäkengillä, mutta niitä voi lainata hallilta.
Ilmoittautumiset ovat sitovia, mutta esteen sattuessa paikkansa voi myydä eteenpäin!