English

PDF Suomi-country

Musiikki, tanssi E-kirjat (PDF)

€9.90

Incl. VAT 10.00%
Includes a digital download
Report content
Product description

E-kirja (ladattava pdf).

Kari Kuuvan kirjoittama, Jarno Sarjasen tulkitsema kappale Nukkekoti ilmestyi vuonna 1968, viisikymmentä vuotta sitten. Nukkekoti on nimetty ensimmäiseksi suomalaiseksi countrylevytykseksi. Countryvaikutteista musiikkia on Suomessa tehty 1920-luvun lopulta lähtien, mutta käsite country & western on tullut tunnetuksi täällä vasta 1960-luvun alkupuolella. Vuonna 1971 ilmestyi eri esittäjien kokooma-albumi nimeltä Kantri. 1976 Country Expressin esikoisalbumi myi kultaa. 1970-luvulla perustettiin alan yhdistyksiä ja sittemmin kaksitoista vuotta ilmestynyt lehti Folk & Country, Suomessa vieraili kansainvälisesti tunnettuja countryartisteja, järjestettiin countryfestivaaleja. Outlaw countryyn erikoistunut Freud Marx Engels & Jung perustettiin vuonna 1984. 2010-luvulla countryharrastus elää ja voi hyvin Suomessa.

Suomi-countryn historiikki perustuu alan toimijoiden haastatteluihin ja arkistolähteisiin. Kirja sisältää myös suomalaisen countrymusiikin laajan diskografian yli yhdeksänkymmenen vuoden ajalta.

Janne Salmi on helsinkiläinen valtiotieteiden maisteri ja tietokirjailija. Hänen aiemmat kirjansa ovat Kun 50-luku tuli takaisin: Nuorison 50-lukuvillitys 1978–1981 (2009), Tigers Story: Teddy & The Tigersin tarina (2012), Vanha rokkistara: Jussi Raittisen ja The Boys -yhtyeen tarina 1977–2014 (2014), Rockin' is our business: 30 vuotta suomalaista rock'n'roll-elämää 1982–2012 (2015).

Janne Salmi: Suomi-country. Tyylit, tähdet, tapahtumat. Partuuna 2019, nidottu, ISBN 9789526906621. Partuuna 2020, pdf, ISBN 9789526906669. 172 sivua, koko 210 x 148 mm. Kuvitettu (mv). Kannen valokuva Vesa Hannuksela. Taitto ja graafinen suunnittelu Martta Unkari.

Ladattava tiedosto (pdf). Ladattavissa kolmelle laitteelle latauslinkistä, joka tulee kuitin mukana sähköpostiisi. Latauslinkki on voimassa viikon. Tiedoston sisältö on tekijänoikeuden suojaama; tiedoston kopioiminen, tulostaminen ja jakaminen verkossa on kielletty. Ongelmatilanteessa Partuunan verkkokaupan asiakastuki puh. 045 679 5527.

Jos haluat ostaa Suomi-countryn nidottuna kirjana, klikkaa paperikirjan tuotesivulle.

TILAA PARTUUNAN UUTISKIRJE

Kulttuuriosuuskunta Partuuna