Arts & Crafts -työpajat Maalaustyöpajat
Tässä työpajassa pääsette fiilistelemään ja luomaan omat teoksenne peittävillä akryyliväreillä!
Akryylivärit ovat siis peittävämpiä kuin akvarellivärit ja niillä saa luotua paksumpaa pintaa sekä voimakkaita värejä helposti. Akryyliväriä voidaan myös ohentaa kuultavamman lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Maalauspohjina käytämme kiilapuille valmiiksi pingotettuja taulupohjia.
Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta mutta aiemmin maalannutkin tulee varmasti viihtymään ja löytämään ehkä myös uusia ulottuvuuksia oman luovan ilmaisun harjoittamiseen.
Työpajassa testaillaan ensin hieman värejä ja välineitä sekä tutustutaan muutamaan hyödylliseen tekniikkaan joista saa ideoita alkuun pääsemiseksi. Työtapa on vapaa ja luovuuteen kannustava, jokainen saa edetä omaan tahtiinsa. Työpajan aikana annan myös yksilöllistä ohjausta niille jotka sitä haluavat. Käytössämme on akryylivärit, noin A4-kokoinen tukeva taulupohja ja erilaisia maalauksen työvälineitä. Pajassa opettelemme myös työvälineiden oikeaoppista puhdistamista sillä asianmukainen ylijäämävärien hävittäminen on tärkeä osa akryylimaalauksen alkeita jotta säästäisimme luontoa sekä työvälineitä.
Kesto: n. 2 h (+ n. 30 min ennen ja jälkeen työpajan)
Hinta: 49 € /hlö sis. alv 25,5 %, minimi 4 henkeä (alennettu hinta 39 € hlö jos osallistujia on 10-15)
Paikka: järjestämäsi tila Jyväskylän seudulla (huom. vesipiste ja riittävä pöytätila, lattiallakin saa maalata niin halutessaan) Myös tilavuokraus onnistuu lisämaksusta yhteistyökumppaneideni kautta, kysy lisää.
SOPII ESIM: - TYHY- ja virkistysohjelmaksi - Luovuustukosten availuun - Omaan illanviettoon tai muuten vaan rentouttavaksi ajanvietteeksi - Juhlien ohjelmanumeroksi; polttarit, babyshowerit, synttärit ...tai jokin muu!
TYÖYHTEISÖT JA JUHLAVÄKI: Maalauspaja voidaan toteuttaa myös ryhmä-/parityönä yhteiselle maalauspohjalle — miten hauska kollektiivinen tapa ilmaista luovuutta ja monimuotoisuutta yhdessä tehden! Kysy tarjous.
Maksaminen: ryhmien varausmaksut maksetaan kerralla ennakkolaskulla eli ennen tapahtumaa. Jos yksittäiset osallistujat haluavat kuitenkin maksaa itse oman osallistumisensa sen voi tehdä paikanpäällä kortilla. Tällöin tarvitsen yhden vastuuhenkilön tiedot varauksen vahvistamiseksi. Varaukset ovat sitovia.
VARAUSOHJEET JA -EHDOT: Sovimme sähköpostitse yhdessä sopivan ajankohdan pajalle jonka jälkeen saat minulta vahvistuksen varauksestasi sähköpostiin. Sen yhteydessä lähetän sinulle myös laskun joka erääntyy 7 vrk ennen tapahtumaa. Lasku on oltava maksettuna viimeistään eräpäivään mennessä jotta paja voidaan toteuttaa. Jos joudut perumaan varauksen, palautan sinulle maksun kokonaisuudessaan kun teet peruutuksen viimeistään 5 vrk ennen pajan toteutumispäivää. Tämän jälkeen ilmoitetusta peruutuksesta veloitan puolet pajan hinnasta. Ajankohdan siirtämisestä voidaan neuvotella tilannekohtaisesti. Jos paja peruuntuu minun esteeni vuoksi, uudelleen sovitusta pajasta hyvitetään yhden osallistujan osallistumismaksun verran. Jos sopivaa uutta ajankohtaa ei löydy, sinulla on oikeus perua varaus ja saada rahasi takaisin kokonaisuudessaan.
KYSY MYÖS KUSTOMOITUJA PAJOJA ERILAISIIN TILAISUUKSIIN JA TARPEISIIN!