Luontoteko, Kapustajoki (CO2-tonni)
€50.20
Incl. VAT 25.50%
Kapustajoen suoalue (yht. 7 ha) on pääosin rehevää luhtaa, ja osa jokivarren koivikoista on suotyypiltään uhanalaista koivulettoa. Ennallistettava alue rajoittuu seudun erikoisuuden, erittäin uhanalaisen turjanhorsman, pieneen suojelualueeseen. Lisäksi suolla kasvaa vaarantunutta lettorikkoa. Kapustajoen alueella on siis ojituksista huolimatta edelleen jäljellä hienoja biodiversiteettiarvoja, joiden selviytymistä ja levittäytymistä ennallistaminen avittaa. Ennallistaminen parantaa myös itse nimikkopuronsa eli Kapustajoen vesistön tilaa. Kapustajoki on muun muassa taimen kotipaikka. Puolangalla ennallistettavalla suoalueella on laajasti entisiä peltoja, joista ainakin osa on aikanaan raivattu letolle ja lettorämeelle, osa koivuletolle. Nämä pelloiksi raivatut suot ovat osalla aluetta jo hyvää vauhtia luonnontilaistumassa, mutta ennallistamalla ojat voidaan suon ennallistumista nopeuttaa merkittävästi. Reunoilta pellot ovat jo muuttuneet metsäksi, joissa pesiytyy esimerkiksi uhanalainen hömötiainen.