Kirja kertoo siitä, millainen matka on kuljettava Dolomiittien vuoren huipulta miesystävän viimeisen lennon jälkeen siihen hetkeen, kun huomaa taas omien siipiensä kantavan. Kirja kuvaa, miten suru ja trauma kulkevat risteillen omia polkujaan tunteiden ja elämän aallokossa.

Kirja alkaa siitä, kun kirjoittaja Roosa Pelto-Arvo ja hänen miehensä kiipeävät vaikeakulkuiselle mutta lähes satumaiselle hyppypaikalle. Sitten Roosa ottaa miehestään vielä yhden kuvan, mies hyppää ja Roosa lähtee kapuamaan alas vuorelta. Mies ei koskaan tule sinne, minne hänen piti tulla.

Näistä hetkistä alkaa tarina ja koettelemus, jollaista kukaan ei voi kuvitella.

Roosa aloitti päiväkirjan kirjoittamisen heti tragediaa seuranneena yönä ja jatkoi sitä tuhannen päivän ajan. Roosa kirjoittaa lähes kirjaimellisesti sydänverellään auki kaiken, mitä on tuon hetken jälkeen kokenut, tehnyt ja tuntenut.

Lopulta päädytään siihen, että toivoa ei kannata koskaan menettää, ja että elämä kantaa sittenkin. Ennen kaikkea kirja onkin vertaistukea kaikille, jotka ovat menettäneet läheisensä äkillisesti.