HUOM! Ennakkotilaus. Kirja ilmestyy keväällä 2027.
Erään hirviön historia
Ihmissusi on maailman vanhimpia tarinoita. Sudeksi muuttuva ihminen mainitaan jo maailmanhistorian ensimmäisessä tunnetussa eepoksessa, Gilgameshissa. Se on myös monille tuttu hahmo lapsuuden saduista. Irvistelevä karvakuono väijyy niin Punahilkkaa kuin Kolmea pientä porsastakin.
Ihmissusi hiiviskelee kahden maailman rajalla. Se on suden ja ihmisen välissä, luonnon ja kulttuurin välissä. Siinä yhdistyvät kahden olennon lisäksi kaksi maailmaa, kaksi todellisuutta, jotka ovat toisilleen ristiriitaisia.
Lauri Latun matkassa seurataan ihmissuden jälkiä esihistoriasta nykypäivään ja maailmasta toiseen – liikkuupa se sitten suden, ihmisen tai niiden yhdistelmän muodossa. Silloin tällöin harhaillaan myös kiehtoville sivupoluille.
Lauri Latun tuotanto Haamulla:
Ihmissuden jäljillä - Erään hirviön historia | Lauri Lattu | Kuvitus Tia Carolina Ihalainen | kovakantinen | ISBN 9789527413968 | 2027
Lauri Lattu on kirjailija, kääntäjä ja Lovecraft-asiantuntija, joka pitää metsistä, soista, roolipeleistä ja hämäristä rituaaleista. Tutustu tarkemmin: IG Lauri Lattu
Tia Carolina Ihalainen on taiteilija, jota inspiroivat kauhu, kansanperinne, historia ja pelien fantastisiamaailmat. Tutustu tarkemmin: Tia Carolina Ihalainen