Laukku täynnä kauhua: kirjoja, sarjiksia ja leffoja. Kristian on valmis pitkään kesälomaan! Isovanhempien luona on kaikki mitä lomalta kaipaa. Hyvää ruokaa, oma rauha ja seikkailuja Neuvostoliiton entisellä sotilastukikohta-alueella.
Ja mikä parasta: sydänystävät Matias ja Elsa. Aika ihana Elsa.
Mutta Kristian ei aavista, että kaikki mukaan pakattu kauhu kalpenee sen rinnalla, mihin hän itse on astumassa. Kylässä on tapahtunut outoja kuolemia ja katoamisia, joiden jäljille kolmikko pääsee. Kesä muuttuu kammottavaksi painajaiseksi, kun vuosikymmeniä kylää piinannut pahuus on taas astumassa esiin.
Tutut kylähullut käyttäytyvät entistä oudommin. Eläintenraatoja löytyy naulattuina sähköpylväisiin. Kumma kulkuri aiheuttaa pakokauhua. Onko murhaaja liikkeellä? Ja kuka on seuraava uhri? Elsa?
Puna-armeijan räjäyttämä vanha kirous on kaivettu esiin. Sen lonkerot ulottuvat lähemmäksi, kuin kolmikko aavistaakaan.
Kaiken keskellä tuntuu olevan tyttö nimeltään Anastasia. Kuka hän on? Saavatko ystävykset siihen vastausta? Vai ovatko he tienneet sen aina?
Kristian yritti nousta seisaalleen pakokauhun vallassa, mutta se oli mahdotonta, sillä jääkylmät sormet tarttuivat raudanlujalla otteella hänen nilkkoihinsa. Häntä alettiin kiskoa taemmas, vaikka hän työnsi sormenpäänsä niin syvälle maahan kuin pystyi. Ei tällaista voi tapahtua kuin leffoissa!
HUOM! Kirjan mukana saat Ilkka Auerin maksuttoman e-novellin "Nimeni on Pjotr".
Anastasia-sarja:
Kirjailijan tuotanto Haamulla: Anastasia, Domowik, Hornantuli, Kalmankuu, Kymnaasi, Noidankiro
Anastasia | Ilkka Auer | Kuvitus Broci | 245 s. pehmeäkantinen | ISBN 978-952-7100-27-1 (nid.) | ISBN 978-952-7100-33-2 (epub) | 2017
BONUS E-NOVELLI: Nimeni on Pjotr | Ilkka Auer | Kuvitus Broci | ISBN 978-952-7100-36-3 (epub) | ISBN 978-952-7100-37-0 (pdf) | 2017
Ilkka Auer on fantasiasta, kauhusta, historiasta ja roolipeleistä hullaantunut haaveilija, joka tietää, että lapsuuden unelmakesien varjoissa lymyää myös painajaisia.
Broci on sarjakuvataiteilija, jonka rohkeanvahvassa piirrosjäljessä näkyy kiinnostus yliluonnolliseen, kauhuun ja – muotiin! Tutustu tarkemmin: broci.art