Auringon karrelle paahtama tasanko, kuivuneet kastelukanavat, pölyävät pellot ja maantiet, joilla kukaan ei enää liiku. Oliivitarha kylän laidalla, ja tarhassa maakuoppa, jossa piileskelee pieni poika.

Poika pakenee jotakin, eikä tasanko ole lapsia varten. Yön pimeydessä poika osuu vanhan vuohipaimenen leirivalkealle, ja nälän, janon, armottoman auringon ja vastoinkäymisten piinaama matka kohti pohjoista alkaa.

Jesús Carrasco johdattaa lukijansa sisälle pölyiseen, jalkojen alla polttavaan maisemaan. Kuiva tasanko on lohduton paikka, mutta sielläkin hyvyydellä on mahdollisuus.

Espanjalainen Jesús Carrasco (s. 1972) kirjoittaa synnyinseutunsa Extremaduran karuista maisemista. Hänen esikoisromaaninsa Taivasalla (Intemperie, 2013, suomentanut Laura Vesanto) voitti useita palkintoja ja se käännettiin tuoreeltaan kymmenille kielille. Hänen toinen teoksensa La tierra que pisamos (2016) voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Sekin tarkastelee maailmaa, jossa tuntemamme säännöt eivät enää päde.