English

Paratiisilinnut

Kaunokirjallisuus

€10.00

Product description

Paratiisilinnut jatkaa Viisi sormea -teoksen kertomusta Siperiaan kyyditetyn, jälleen kotikyläänsä palanneen latvialaisperheen elämästä. Romaanin päähenkilö on nyt kymmenvuotias koulutyttö.

On edetty 1960-luvulle Hruštševin aikaan. Kotiinpaluun riemu vaihtuu reaalisosialismin arkipäivään. Tähän todellisuuteen kuuluvat puolueen pakkovalta, toverituomioistuin, kielletyt kirjat ja kielletyt juhlapäivät, kaksinaismoralismi ja kellarissa piileskelevä metsäveli. Koulun ideologinen kasvatus tutustuttaa sosialistisen leirin maihin, mutta kaveripiiri tuo ulottuville Amerikan ihmeet: Coca-Colan, purukumin ja kuulakärkikynän. Edellisten sukupolvien elämänpiiriin kuulunut vapaa matkustelu vaikkapa Pariisiin tai Roomaan on Neuvosto-Latviassa mennyttä. Samalla vapauden unelmaa, taiteilijan värikylläistä vapautta, edustaa Tyynenmeren saaren idylli paratiisilintuineen.

Sadun maailma, kansantarusto, luonto ja huumori ovat Zālīten tuotannon rakennuspuita. Edeltäjänsä tavoin Paratiisilinnut valittiin ilmestymisvuotenaan Latvian parhaaksi proosateokseksi.

Māra Zālīte syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Zālīte aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latvian kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija ja tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti. Suursuosion Zālītelle toivat musikaalien ja rockoopperoiden libretot, joiden säkeistä monet ovat nousseet modernin kansanlaulun asemaan.

Kirjan hinta sisältää postikulut.

Suomentanut Hilkka Koskela. Kustantaja Arktinen banaani.

Rozentals-seura r.y.