Vahvista sisäistä turvan tunnetta kirjan ensimmäinen reilun 500 kappaleen painos myytiin loppuun puolentoista kuukauden aikana. Toinen painos on saatavilla MARRASKUUSSA 2026. Voit ennakkotilata kirjan tästä ja varmistaa näin itsellesi oman kappaleen. Kirja postitetaan viimeistään marraskuun 11. päivä.
Sisäinen turvan tunne luo perustan kaikelle elämässämme. Oppiminen, elämäntapamuutokset, ihmissuhteet ja kaikki muut asiat elämässämme onnistuvat paremmin sisäisestä turvan tunteesta käsin.
Ulkoisen maailman herättämät tunteet kertovat sisäisestä turvan tai turvattomuuden tilasta. Sen sijaan, että lähtisimme muokkaamaan ulkoisia olosuhteita tai muuttamaan muita ihmisiä, voimme alkaa vahvistaa omaa sisäistä turvan tunnetta. Oma sisäinen tila on se mihin lopulta voimme ainoastaan täydellä varmuudella vaikuttaa. Sisäisestä turvan tilasta käsin saamme enemmän kestäviä muutoksia aikaan kuin turvattomuudesta käsin. Siksi on rakentavaa pohtia miten voit luoda itsellesi enemmän sisäistä turvaa. Sisäisen turvan tunteen ympärille linjautuu ja järjestyy elämässä kaikki muu kuin itsestään. Tämän kirjan avulla opit tunnistamaan sisäisen turvan ja turvattomuuden tilan itsessäsi ja saat työkaluja vahvistaa ja eheyttää turvan tunnetta nykyisistä lähtökohdistasi tai olosuhteistasi riippumatta.
Vahvista sisäistä turvan tunnettasi on Maiju Palinin toinen teos. Esikoisteoksessaan Trauman parantama hän jakoi traumatoipumisessaan olennaisimpia asioita eheytymisen kannalta. Tässä kirjassa hän syventyy yhden tärkeimmän hyvinvointia lisäävän elementin eli sisäisen turvan äärelle helposti omaksuttavalla tavalla. Kirjassa on 150 sivua.