English

Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka

€10.50

Incl. VAT 10.00%
Product description

TÄHTIFANTASIA-PALKINNON VOITTAJA 2009

Eräänä sateisena yönä vanha pariskunta Gavin ja Meg saa maalaistaloonsa oudon vieraan: kiertelevän musikantin Thomas Riiminiekan. Tämä jää heidän luokseen asumaan aina kun malttaa jäädä aloilleen. Heleällä harpullaan nuori Thomas viihdyttää niin ylhäisiä kuin alhaisiakin, ja sulavalla kielellään hän valloittaa neidon kuin neidon. Mutta lopulta hän herättää itsensä Keijukaiskuningattaren kiinnostuksen ja intohimon, jolloin tämä kaappaa hänet lumottuun valtakuntaansa seitsemäksi vuodeksi. Vasta haltijaväen parissa Thomas oppii, mitä ihmisyys todella on. Kun hän viimein palaa Haltiamaasta, hän on saanut näkemisen ja todenpuhumisen lahjat. Mutta miten bardi, jonka koko elämä on perustunut valheisiin ja imarteluun, voi enää selvitä ihmisten maailmassa pelkkää totuutta kertovan kielensä kanssa?

Yhdysvaltalaisen Ellen Kushnerin romaani, joka perustuu keskiaikaiseen skotlantilaiseen balladiin Thomas the Rhymer, voitti ilmestyessään vuonna 1990 arvostetut World Fantasy Award ja Mythopoeic Award -palkinnot. Kirjan neljä eri kertojaa tuovat kukin oman äänensä Thomasin tarinaan. Thomas Riiminiekka on sensuelli, kaunis, ajaton tarina, joka sekä kunnioittaa fantasian perinteitä että tuo kirjallisuudenlajiin jotain aivan uutta.

Suomennoksesta vastaa Johanna Vainikainen-Uusitalo.

Alkuteos Thomas the Rhymer, 1990

ISBN 978-952-5722-08-6

pehmeäkantinen

koko 19,5 cm * 13,5 cm

sivuja 283

julkaisuvuosi 2008

OVH: 26 €

Kansikuva Meri Siitonen

Vaskikirjat