English

Joutsenen laulusta

KESÄUUTUUDET 2023 KAUNOKIRJAT Sukututkimuksesta kiinnostuneille Itsenäisyyspäivän tilausvinkkejä

€30.00

Incl. VAT 10.00%
Product description

Johanna Pentikäinen: Joutsenen laulusta. VIELÄ SAATAVILLA! Postitukset vain Suomeen.

Kuusamon ensimmäinen nimismies Sigfrid Granroth kirjoitti vuonna 1741 Ruotsin kuningas Fredrikille kirjeen omien tilakauppojensa puolustukseksi.

Granroth oli ostanut tilansa Kuusamon alueelle ensin tulleelta asuttajalta, joka kuitenkin alkoi vaatia alueita takaisin itselleen oikeusteitse. Granroth hävisi tilariitansa alemmissa oikeusasteissa. Ruotsin kuninkaan kamarikollegiolle kirjoittaessaan Granroth perusteli vetoomustaan sillä, että kruunun tuli omistaa maat, jotka eivät olleet aiemmin olleet yksityisomistuksessa. Granrothin tila Haukiniemi oli perustettu saamelaisten Maaselän talvikylän alueelle.

Granrothin kirjeestä alkoi kehitys, jonka seurauksena saamelaiset menettivät maaoikeutensa silloiselle Ruotsin valtiolle ja suomalaisille asuttajille.

Romaanissa oman tarinansa – ja sukunsa tarinan – kertoo myös nuori saamelainen Elsá.

Romaanin nimi juontuu Sigfridin veljen Benediktus Granrothin vuonna 1703 ilmestyneestä latinankielisestä väitöskirjasta De Cantu Cycnorum (Joutsenten laulusta).

Laulaako joutsen tosiaan kauniimmin kuollessaan? Kuinka joutsenlaulun aihe yhdistää toisiinsa Sigfridiä, Benediktusta, Elsáa ja Kuusamon alueen saamelaisia?

Jos kirjoitettu kieli tarkoittaa oikeutta, mitä tapahtuu suullisena elävälle ymmärrykselle? Entä millainen voima on kokonaan lausumatta jääneillä sanoilla?

Johanna Pentikäinen on Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen tutkimuksen dosentti ja Lapin yliopiston tutkijatohtori. Joutsenen laulusta on hänen esikoisromaaninsa.

Sigfridistä Johannaan on kahdeksan sukupolvea.

Sigfrid Granroth on esi-isäni ja tämä romaani on yritys kohdata hänen tekonsa mittaamattomat vaikutukset. – Johanna Pentikäinen.

Lähetys postin perusjakelussa ilman postituskuluja!

Klikkaa >-painiketta, niin näet kirjan takakannen, etuliepeen ja takaliepeen.

Kovakantinen. Kannet: Kari Jokinen.

ISBN: 978-952-387-052-9.

Tyrvään Prykin verkkokauppa