English

Aina omanne

VUODEN 2022 KIRJAT KAUNOKIRJAT

€30.00

Incl. VAT 10.00%
Product description

Tanja Litmanen: Aina omanne. Kertomus etäomaishoitajuudesta. Warelia. JUURI TULLUT PAINOSTA!

Kovakantinen kirja. Kun tilaat kirjan kustantajan verkkokaupasta, se postitetaan sinulle ilman postituskuluja!

Puhelin soi kesken työpäivän ja hätä tulee iholle. Kaukana Itä-Suomessa veli joutuu suljetulle, eikä vastuuta voi lykätä vanhalle isälle, joka tarvitsee itsekin apua arjessaan. Mikä on tärkeää, mistä pitää kiinni, missä ovat omat rajat?

Etäomaishoito on tänä päivänä osa sadantuhannen suomalaisen elämää. Varsinkin idästä ja pohjoisesta lähdetään työn tai ihmisten houkuttelemana pois kotiseudulta, mutta perheenjäsenen sairastuessa tai kuollessa arjen sujumisen vastuuta voi jäädä lähtijällekin, jopa opiskelemaan muuttaneelle nuorelle aikuiselle. Työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet eivät koske ainoastaan lapsiperheitä, vaan etäomaishoitajakin kamppailee ajankäytön, talouden ja jaksamisen kanssa.

Aina omanne on fiktiivinen romaani jaksamisen ongelmista. Tapahtumat perustuvat tutkittuun faktaan ja aitoihin kokemuksiin.

Tanja Litmanen toimii siskonsa ja isänsä etäomaishoitajana. Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Litmanen asuu Turun seudulla. Aina omanne on Litmasen esikoisromaani.

ISBN 978-952-387-023-9.

Tyrvään Prykin verkkokauppa