Sisällissodan alussa nuori sairaanhoitaja Annika Falken siirretään Tampereen yleisestä sairaalasta Harmoisten sairashuoneelle.
Harmoisten sairashuoneen joukkosurma ja sen jälkeiset tapahtumat selviävät Annikan päiväkirjasta, jonka lukeminen järkyttää yliopiston väitöstutkija Anna Tulijokea.
Kaikkia tekoja ei voi kirjoittaa fiktioksi ja unohtaa.
Mitä Harmoisten sairashuoneella tapahtui?
Harmoisten sairashuoneen tapaus on todellinen, mutta koska siitä on olemassa ristiriitaisia versioita, minun piti kirjoittaa omani. Harmoisiin iski Hans Kalmin pataljoonan osasto. Joidenkin tietojen mukaan mukana olisi ollut myös Lauri ”Tahko” Pihkala, mutta hänen osallisuudestaan veritekoihin ei ole varmuutta. Tampereen piiritys, jonka osa Harmoisten joukkosurma oli, päättyi 6.4.1918 valkoisten voittoon. – Jarmo Teinilä.
Nyt olen metsä kertoo havainnon ja todellisuuden suhteesta ja identiteetistä, joka murenee vähitellen. Kaksi naista, kaksi päiväkirjaa sulautuu yhdeksi. Huuto vaimenee kuiskaukseksi.
ISBN 978-952-387-122-9.
Kannet: Kanerva Kartano.
Hinta sisältyy postituskulut. Postitukset vain Suomeen.
Nyt olen metsä on Jarmo Teinilän yhdeksäs romaani. Teinilä tunnetaan erilaisten lajityyppien varmaotteisena ja kiinnostavana yhdistelijänä, joka uudistaa ilmaisuaan kirja kirjalta. Uusi romaani on hänen kirjallinen tulkintansa ja kommenttinsa vuoden 1918 tapahtumista ja niiden merkityksestä 2020-luvun Suomessa. Koulutukseltaan Teinilä on filosofian maisteri, pääaineena yleinen kirjallisuustiede. Teinilä on Suomen Kirjailijaliiton jäsen.