Pentti Stranius: Unohdettu valkokangas. Esseitä venäläisestä elokuvasta. NYT TILATTAVISSA!

Kun tilaat kirjan suoraan kustantajalta, se lähetetään sinulle nopeasti ja ilman toimituskuluja! Kirjan virallinen julkistamistilaisuus on 17.2.2022.

Kirja perehdyttää lukijansa Neuvostoliitto-nimisen maan keskeisiin elokuvaohjaajiin sekä siihen, miten näiden oli voimakasta sensuuria harjoittavassa yhteiskunnassa mahdollista tehdä taidetta ja toteuttaa omia ambitioitaan.

Elokuvaohjaaja Vadim Abdrašitov totesi aikanaan näin:

”Jokaisella elokuvalla on oma monimutkainen kohtalontiensä, jokaisesta on jouduttu taistelemaan, jokaisen alkuperäisestä aiheestakin on jouduttu väittelemään.”

Straniuksen teos luo syvällisiä henkilökuvia sensuroiduista ja kokonaan hyllytetyistä ohjaajista ja avaa uusia näkökulmia heidän tuotantoonsa. Hän avaa esseissään myös neuvostosensuurin periaatteita. ”Unohdettu valkokangas” kertoo Neuvostoliiton ajasta paljolti tuntemattoman elokuvallisen tarinan – valkokankaalta ja sen takaa.

Vladimir Lenin (1870-1924) sanoi 1920-luvulla: ”Meille taiteista tärkein on elokuva.” Leninin mielestä elokuvan rooli oli olennainen Neuvosto-Venäjän kulttuurielämässä, sosialismia rakennettaessa.

"Unohdettu valkokangas" on esseekokoelma ja samalla Neuvostoliitto-nimisen maan elokuvataiteen viimeisiin vuosikymmeniin keskittyvä tietokirja. Teoksen keskeinen sisältö liittyy pääosin aikanaan sensuroitujen ja/tai hyllytettyjen ohjaajien henkilökuviin, haastatteluihin ja tuotantoon. Se kertoo Neuvostoliiton ajasta paljolti tuntemattoman elokuvallisen tarinan - valkokankaalta ja sen takaa.

Elokuvaa rahoitettiin avokätisesti, vaikka samaan aikaan käytiin julmaa kansalaissotaa ja nähtiin nälkää: Sergei Eisensteinin ja Dziga Vertovin nimet tulivat tunnetuiksi kautta maailman. Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin oli monessa länsimaassa vuosikymmeniä vallankumouksellisuutensa vuoksi kielletty filmi, mutta samalla aitojen elokuvaentusiastien suosikki. Kokeellinenkin elokuva oli 1920-luvun alussa mahdollista.

Seuraavien vuosikymmenien aikana ohjaajien mahdollisuudet tehdä elokuvaa vaihtelivat maan johtajasta riippuen. Stalinin ajan (1924-1953) Neuvostoliitossa kulttuurielämää kahlittiin ja sensuroitiin ideologisesti, mutta Stalinin kuolemaa seurannut kulttuuriliberalismin aika eli suojasää palautti elokuvan hetkellisesti arvoonsa. Pysähtyneisyyden aika, brežneviläinen stagnaatio pysäytti tämän kehityksen kuitenkin varsin pian: valtiollinen sensuuri asetti nyt tiukemmat rajat taide-elämälle.

Mihail Gorbatšovin valtaantulo 1980-luvulla aloitti kommunistisessa puolueessa avoimen julkisen keskustelun ja vähittäisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisen. Toisinajattelu ja jopa julkiset mielenosoitukset alkoivat näkyä katukuvassa ja mediassa.

344 sivua.

ISBN 987-952-387-013-0.