🐝 Lasten Kesä-Tuuva 1.-3.6. 🐝
Toivotamme perheen pienemmät lämpimästi tervetulleeksi Tuuvan kuvisleirille heti kesäkuun alussa! Luvassa on mm. Kuvanveistoa kipsistä, akryylikaato tekniikalla maalaamista (VAU!), grafiikkaa, ulkoilua, askartelua sekä lopuksi tietysti näyttely, jotta myös huoltajat pääsevät näkemään kuinka upeaa taidetta on syntynyt.
Ohjaajana on Maija Westerholm. Maija on taiteen ammattilainen ja toimii taideohjaajana erityisesti lastenkulttuurin parissa. Hänellä on laaja kokemus erilaisten ryhmien ohjaamisesta esimerkiksi kouluissa ja lastenkulttuurikeskuksissa. Maija ohjaa aktiivisesti lapsille työpajoja sekä viikottaisia harrastuksia ympäri vuoden. Maijan ohjaamisessa korostuu lempeys, vapaus ja leikkisyys, lapsilähtöisyys ja lapsentahtisuus. Leirillä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapset saavat toteuttaa itseään monipuolisesti, omalla persoonallisella tavallaan ja jokainen omassa tahdissaan.
Info: Ajankohta: 1.-3.6. klo 10-15 Ikäryhmä: 6-9 v. Hinta: 150€ sis materiaalit ja välipalan Sijainti: Kulttuuritehdas Manilla ja sen ympäristö