English

Perhejooga aikuinen+ kaksi lasta

€15.00

Product description

Ma 9.6 klo 17 perhejoogassa liikutaan, leikitään ja rauhoitutaan yhdessä oman lähiaikuisen kanssa. Tunti on suunnattu n. 3-11v ja heidän omalle aikuiselleen. Tämän vuoden Vekara-viikolla etsitään aarretta ja lahjaa joogasadussa, sitä kaikista merkityksellisintä <3 Opitaan kuulostelemaan omaa kehoa ja mieltä, mutta saadaan mukavasti myös punakat posket ja liikunnan riemu yhdessä aikuisen kanssa.

Tunnille on hyvä varautua omilla jumppa-alustoilla/räsymatoilla, kaikille jumppaajille siis omat. Pukeudu säänmukaisesti, kerrosta on hyvä olla. Itikoiden varalta pitkät väljät vaatteet ovta hyvät, vaikka ei niitä häiriöksi asti ole puistossa ollut. Jumppaamme paljain varpain . Ennen tuntia on hyvä välttää raskaiden aterioiden nauttimista, Tunnin jälkeen voi olla mukava hörpätä vettä, mutta tunnin aikana emme erikseen pidä juomataukoa. Aikuisen on hyvä varustautua tunnille lempeällä otteella, lapset saavat liikkua ja hahmottaa kehollaan liikkeet juuri niinkuin itse parhaaksi kokevat. Yhteiseen lopputemppuiluun otathan mukaan rempseän ja leikkisän mielen! Tunnilta saadaan pieni kotiivieminenkin matkaan.

Huom, säävaraus! Kovalla sateella tai myrskytuulella tuntia ei järjestetä! Paikka: Laivanrakentajan patsas, Hertunrannan ja Leunankadun risteyksen lähellä.

Tmi Jonna Virolainen