Yksityistunti - juuri sinun tanssiasi varten.
Yksityistunnilla keskitymme juuri sinun tai teidän toiveisiinne ja tavoitteisiinne!
Tunti sopii niin tanssiharrastusta aloittavalle kuin jo kokeneemalle tanssijalle. Voimme harjoitella tanssin perusteita, kehittää tekniikkaa, hioa kuvioita tai syvenetää musiikintulkintaa. Opetusta tarjolla yleisimmistä lavatansseista, West Coast Swingistä sekä häätanssin suunnittelussa ja harjoittelussa.
Ajankohta sovitaan erikseen oston jälkeen opettajan aikataulujen ja käytössä olevien opetusaikojen mukaan. Huomiothan, että kaikkia toivottuja ajankohtia ei välttämättä voida totetuttaa. Yleensä parhaiten sopivat ajat ovat ti-to klo 16.30-17.30.
Yksityistunti sopii mainiosti myös lahjaksi!