English

Levyraati - Sauraava biisi, sauraava drinkki 24.2.2024

Levyraati

€25.00

Incl. VAT 10.00% Sold out
Product description

Levyraatitapahtuma Sauraava biisi, Sauraava drinkki saapuu taas Saurahuoneeseen. Viime vuoden levyraatipöhinämme sai ilmeisesti Levyraadin palaamaan myös televisioon. Näin on hyvä. Musiikille tulee antaa arvoisensa paikka, niin mekin teemme Saurahuoneessa. Levyraatimme konsepti on selkeä.

Kuuntelemme viisi biisiä ja yhden yleisön valitseman bonus-biisin. Jokaisen biisin kanssa tarjoillaan siihen sopiva juoma. Juomapaketti maksaa alkoholittomana 25 euroa. Muuta maksua ei ole, mutta tämä juomapaketti kuuluu iltaan. Ilmoita, jos ruokavaliosi on vegaaninen, sillä joku juomista voi sisältää maitoa, hunajaa tai kananmunaa.

Juomapaketin voi upgreidata saapuessaan alkoholilliseksi 10 eurolla. Arvovaltainen vaihtuva raati arvostelee biisin ja juomankin ja kenties arvioi myös niiden välisen yhteyden. Yleisönä pääset kokemaan raadin kanssa samat kokemukset ja voit yhtyä tai olla eri mieltä raatilaisten pisteytyksistä. Raadissa nähdään kevään kolmen tapahtumamme aikana mielenkiintoisia tarinankertojia ja musa-asiantuntijoita. Vakiovieraana ja tarinankertojana jatkaa suuri musa- ja juomadiggari, Mikko Tarvonen. Muut raatilaiset paljastuvat myöhemmin.

Varaa itsellesi paikka Levyraatikatsomosta (tai -kuuntelimosta). Lämpimästi tervetuloa musiikin, juoman ja tajunnan virtaan.

On aika Sauraavan biisin.

Tänä vuonna voi yleisö osallistua biisien valintaan myös itse. Yksi illan biiseistä valitaan asiakkaiden ennakkoon toivomien biisien joukosta. Valintaan vaikuttaa uutuusarvo ja toiveiden runsaus. Laita siis biisitoiveesi tulemaan tästä linkistä . Illan bonusbiisin saa puolestaan valita paikalle saapuva yleisö.

Viime vuonna Levyraadit täyttyivät hyvinkin nopeasti, hanki siis juomapakettisi Holvin Saura Shopista pian. Se on edellytys, muuta maksua ei ole. Tapahtumapäivät ovat lauantait 24.2., 30.3. ja 27.4. Tapahtuma alkaa klo 19 ja yleisön tulee tulla paikalle 18:15-18:45 välillä.

Nähdään, kuullaan ja kuunnellaan.

Saura verkkokauppa