English

Bloggaajan työkirja - kirja

€14.95

Incl. VAT 10.00%
Product description

Suosittu - ja maamme kattavin - suomenkielinen tavoitteellisen bloggaamisen tietokirja Bloggaajan käsikirja on saanut jatkoa, kun Bloggaajan työkirja on ilmestynyt.

Bloggaajan työkirja on nimensä mukaisesti työkirja, jonka tähtiä olet juuri sinä ja sinun blogisi - ei kukaan muu. Sinä teet työkirjasta sinun ja blogisi näköisen. Bloggaajan työkirjan avulla luot uudelle blogillesi pohjan tai korjaat olemassa olevan blogisi suuntaa, hahmotat tavoitteellista bloggaamistasi ja suunnittelet omaa blogiarkeasi. Työkirjan teemoina ovat myös luovuuteen ja bloggaamisinnon löytämiseen sekä palautteen antamiseen ja saamiseen liittyvät aiheet.

Bloggaajan työkirjaan kirjaat kaikki, mitä sinun pitää tietää omasta blogistasi ja bloggaamisestasi. Muistiin kirjaamisella on kaksi etua: a) tehtävien ja merkintöjen avulla suuntaat tekemistäsi juuri sinulle tärkeitä tavoitteitasi kohti ja b) kaikki oleellinen ja muistettava on sinulla kansien välissä: voit palata omiin muistiinpanoihisi aina kun haluat, virkistää muistiasi ja hakea tehtävistä uutta vauhtia ja inspiraatiota.

Bloggaajan työkirja on suunnattu oman osaamisen markkinoinnista kiinnostuneille yrittäjille ja asiantuntijoille, mutta sen opeista hyötyvät myös harrastajabloggaajat ja kaikki tavoitteellisesta bloggaamisesta kiinnostuneet.

"Bloggaajan työkirja paneutuu myös kiitettävästi luovan kirjoittamisen haasteisiin ja esittelee useampia lähestymistapoja tekstin tuottamiseen – unohtamatta sitä tärkeintä, että kirjoittamaan oppii lukemalla. - Tärkein sanoma minusta oli muistutus siitä, että blogi on oma kanavasi, omassa vallassasi." - Meriharakka - Iirislahdesta maailmalle ja takaisin -matkablogi

Bloggaajan työkirjan rakenne on selkeä ja yksinkertainen. Jokainen jakso käynnistyy tietopitoisella johdannolla, jonka jälkeen on runsas määrä aiheeseen liittyvä tehtäviä. Työkirja on tehty tukemaan Bloggaajan käsikirjan tietoja, ja teokset täydentävät toinen toisiaan. Voit käyttää niitä kuitenkin erikseen: saat Bloggaajan työkirjasta hyödyn irti myös ilman Bloggaajan käsikirjaa.

Tutustu Bloggaajan käsikirjaan Rouva Kustannuksen verkkokaupassa. Saat sen nyt alehintaan.

Onko jotain, mitä haluaisit vielä tietää Bloggaajan työkirjasta ja Bloggaajan käsikirjasta? Katso yleisimmät kysymykset ja niiden vastaukset täältä.

Bloggaajan työkirja sisältää seuraavat asiakokonaisuudet:

  1. Tavoitteellisen bloggaamisen perusteet
  2. Tavoittellisen blogin perustamiseen liittyvä pohjatyö
  3. Tavoitteellisen blogin perustaminen
  4. Sisältösuunnitelma: mikä se on ja miten se tehdään
  5. Blogiaiheiden ideointi ja tavoitteellisen blogin punaisen langan ylläpitäminen
  6. Blogin ja blogikirjoitusten visuaalisuus
  7. Bloggaamisen työvaiheet
  8. Bloggaamisen luovuus ja luovat kuopat: runsas määrä erilaisia harjoituksia muun muassa kirjoitusvireen löytämiseen ja vaalimiseen
  9. Onnistuneen blogikirjoituksen elementit ja niiden tunnistaminen omissa teksteissä
  10. Bloggaajan ajankäyttö ja työarjen suunnitteleminen: ajankäyttöä helpottavia vinkkejä ja tehtäviä
  11. Palautteen saamisen merkitys: keinot antaa ja vastaanottaa tuikitärkeää palautetta

Katso Bloggaajan työkirjan tarkka sisältö kuvien sisällysluettelosta. Bloggaajan työkirja on pehmeäkantinen, ja teoksessa on kaikkiaan 154 sivua.

Bloggaajan työkirjan on kirjoittanut 25 vuoden työkokemuksen omaava ammattisisällöntuottaja, toimittaja-bloggaaja, bloggaamisen kouluttaja ja yrittäjä, blogin kummitäti Minna Luoma (Rouva Sana), joka on tehnyt työurallaan myös toimitussihteerin ja toimituspäällikön töitä ja käsitellyt runsaasti eri kirjoittajien tekstejä. Hänellä on myös kirjoittajaohjaajan valmius. Tietokirjan on kustantanut Rouva Kustannus. Lue lisää Bloggaajan työkirjasta ja sen kirjoittajasta.

TILAA BLOGGAAJAN TYÖKIRJA NYT. TIETOKIRJAN HINTA ON VAIN 14,95 e. Muista myös Bloggaajan käsikirja!

Hintaan lisätään postituskulut Suomeen 6,90 e. Tilaukset toimitetaan Postin kautta lähimpään toimipisteeseen tai noutoautomaattiin.

Teethän ulkomaille suunnatut tilaukset ystävällisesti sähköpostitse tai jos haluat tilata teoksia yritykseesi laskulla: rouva.kustannus@gmail.com.

Saat Bloggaajan työkirjan painetun teoksen myös Kirjavälityksen kautta kaikista kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista ympäri Suomen. Tiedustele omasta kirjakaupastasi!

Rouva Kustannus