Huom! Saat linkin zoomiin maanantaipäivän aikana.

Matka kuuluu yhtenä osana naisten matkalaisille, joten et tarvitse erikseen lippua.

Munasolun symboliikka – elämän alku, esiäitien muisti ja yhteys omaan itseen

Munasolu kantaa elämän mahdollisuutta. Mutta mitä se voi symbolisesti kertoa myös meistä itsestämme, juuristamme ja siitä, keitä olemme kaikkien rooliemme alla?

Munasolu on osa tarinaa, joka alkoi kauan ennen meitä. Se yhdistää meidät biologisesti sukupolvien ketjuun ja muistuttaa elämän näkymättömästä jatkumosta. Symbolisesti se voi kuvata myös jotakin meissä olevaa alkuperäistä: omaa elämänvoimaa, identiteettiä ja mahdollisuutta kasvaa omaksi itseksemme.

Tämän symboliikan äärelle avautuu myös syvempi kysymys: mitä tapahtuu, kun nainen alkaa elää enemmän muiden tarpeiden kuin oman sisimpänsä ohjaamana?

Kun nainen kadottaa itsensä

Alize Timmermanin Ma-follicles-kuvauksessa ja Melissa Assilemin Folliculinum-tulkinnassa esiin nousevat teemat itsensä kadottamisesta, uhrautumisesta, identiteetin hämärtymisestä ja oman tahdon uudelleen löytämisestä.

Näitä teemoja voidaan tarkastella symbolisena kertomuksena naisesta, joka on ehkä antanut itsestään paljon, kantanut muiden tarpeita ja mukautunut odotuksiin niin pitkään, että yhteys omaan itseen on vähitellen jäänyt taka-alalle.

Hän on voinut oppia olemaan se, jota muut tarvitsevat. Se, joka ymmärtää, joustaa, hoivaa ja pitää kaiken koossa.

Mutta missä on hän itse?

Mitä hän haluaa, kun hän ei enää kysy, mitä muut häneltä odottavat? Mitä hän tuntee, kun hän antaa itselleen luvan pysähtyä? Kuka hän on kaikkien niiden roolien alla, joihin hän on tottunut?

Folliculinum – itsensä muistamisen symboli

Folliculinumin symbolisena teemana voidaan nähdä paluu omaan itseen. Se kutsuu tutkimaan sitä, kuinka nainen voi jälleen tunnistaa omat tarpeensa, halunsa, rajansa ja oman elämänsuuntansa.

Kyse ei ole rakastamisen, herkkyyden tai hoivaamisen hylkäämisestä. Naisen ei tarvitse luopua äitiydestä, yhteisöllisyydestä tai yhteydestään toisiin löytääkseen oman voimansa.

Hänen ei tarvitse lakata antamasta. Hänen tarvitsee lakata hylkäämästä itseään.

Tässä on tärkeä ero vapaaehtoisen antamisen ja itsensä uhraamisen välillä.

Vapaaehtoinen antaminen voi nousta omasta voimasta, rakkaudesta ja halusta olla yhteydessä toisiin. Itsensä uhraaminen voi puolestaan kietoutua pelkoon, syyllisyyteen tai kokemukseen siitä, että rakkaus ja hyväksyntä täytyy ansaita olemalla aina saatavilla.

Nainen saa olla rakastava ilman, että hän unohtaa itsensä. Hän saa olla herkkä ilman, että hänen täytyy kantaa kaikkien muiden tunteita. Hän saa sanoa kyllä sydämestään – ja myös ei silloin, kun se on hänelle totta.

Munasolu ja esiäitien ketju

Munasolun symboliikka johdattaa myös äitilinjan ja esiäitien muistin äärelle.

Äidinäidin kohdussa kehittyivät aikanaan myös ne munasolujen esiasteet, joiden solulinjasta yksi saattoi myöhemmin osallistua äitisi ja lopulta sinun syntymääsi johtaneeseen tapahtumaketjuun. Näin biologinen yhteys voi ulottua kolmen sukupolven välille jo ennen kuin sinä olit olemassa.

Biologisesti elämän alkuun liittyvä solulinja yhdistää sukupolvia erityisellä tavalla. Esoteerisessa tarkastelussa tämä voi toimia kuvana siitä, kuinka kannamme mukanamme menneisyyden jälkiä: rakkautta, viisautta, selviytymistä ja opittuja tapoja olla nainen.

Ehkä esiäitien kunnioittaminen ei tarkoita kaikkien heidän kantamiensa taakkojen jatkamista. Ehkä se tarkoittaa myös vapautta valita, mitä haluamme säilyttää ja mitä emme enää halua siirtää eteenpäin.

Voimme kunnioittaa niitä naisia, jotka tulivat ennen meitä, ja silti kulkea omaa tietämme.

Minä saan olla osa sukupolvien ketjua olematta menneisyyteni vanki.

Paluu omaan elämänvoimaan

Munasolun symboliikka muistuttaa mahdollisuudesta, joka ei rajoitu biologiseen äitiyteen. Se voi kuvata myös luovuutta, sisäistä kasvua, oman identiteetin vahvistumista ja uudenlaisen elämän suunnan löytymistä.

Kaiken ei tarvitse syntyä heti. Kaiken ei tarvitse tapahtua muiden odottamalla tavalla. Eikä naisen arvon tarvitse perustua siihen, kuinka paljon hän pystyy antamaan muille.

Ehkä tärkein kysymys on lopulta tämä:

Kuka olen, kun minun ei enää tarvitse unohtaa itseäni tullakseni rakastetuksi?

Tämä on kutsu pysähtyä munasolun symboliikan, naiseuden, esiäitien muistin ja oman sisäisen voiman äärelle.

Matka ei välttämättä tarkoita sitä, että meistä tulee jotakin aivan muuta. Se voi tarkoittaa sitä, että muistamme jälleen jotakin olennaista siitä, keitä olemme.

Minä saan rakastaa ilman, että kadotan itseni.

Minä saan antaa ilman, että tyhjennän itseni.

Minä saan vastaanottaa ilman syyllisyyttä.

Minä saan kunnioittaa juuriani ja silti valita oman suuntani.

Minun ei tarvitse luopua itsestäni tullakseni rakastetuksi.