Salaliitto: Salaliitto LPSold out

Varastoja penkoessa tuli vastaan viimeinen myytävä kappale Salaliiton debyytti-LP:tä vuodelta 2015. Soundin arvio (4/5) lehdestä 1/2016 Suomeksi hyvin laulettu, tyylikkäästi soitettu ja myötähäpeää aiheuttamattomasti sanoitettu pop on erittäin harvinaista Egotripistä ja muutamasta muusta huolimatta. Salaliitto on oivallinen tyhjiön täyttäjä. Uuden yhtyeen takaa löytyy Pennilessin Ossi Alisaari, ja emobändin kaikuja esikoislevyltä jonkin verran voi kuullakin. Salaliiton tyylilaji on mahdollisimman vaikea, jonkinlainen voimapopin, indierockin ja suomirockin sekasikiö. Sävellysmateriaali on kauttaaltaan pakottoman hienoa. Melodioiden kuljettelu ei ole välittömästi tarttuvinta laatua, vaan omaperäisesti polveilevaa, mikä tekee kappaleista kuuntelua kestäviä. Missään nimessä sävelkieli ei kuitenkaan ole liian vaikeaa.Sanoituksissakin vältetään tyylikkäästi helpoimmat ladut mutta myös tekotaiteellisuuden kurimukset. Sävy on positiivinen, joskin hieman surumielinen. Kuulostaa siltä, että Salaliiton laulut ovat halunneet tulla kirjoitetuiksi. Levyn soundi on luontevan rento ja järkevä. Kitarat soivat upeasti. Tuotanto on maltettu pitää aisoissa. Voisi kuvitella, että Salaliiton kappaleet olisivat tasokkuudessaan ja myönteisyydessään ihanteellisia radiosoittoon. Kun tietää, millainen kökkökama radioissa nykyisin soi, Salaliitolle ei voi ennustaa paljon aikaa eetterissä. Valitettavasti.