English

Tiimityötä maataiteillen -työhyvinvointipaja 3 h pientiimi

€868.00

Incl. VAT 24.00%
Product description

Tämä työpaja 1 valmentajalla sopii erityisesti tiimeille ja työyhteisöille (max 9 henkilöä), jotka haluavat testata ja avartaa tiimityötaitojaan. Työpaja kehittää vuorovaikutustaitoja, myös niitä sanattomia, ja avaa tiimin dynamiikkaa sekä kunkin rooleja.

Luonnon keskellä tekemisen ääressä on myös helpompi jakaa tunteita ja keskustella, kuin pöydän ääressä istuessa. Maataiteen tekeminen voi olla hyvinkin voimistavaa ja vahvistavaa, sitä voi tehdä yksilötyönä tai ryhmässä.

Tiimisi tarvitsee vain tulla avoimin mielin paikalle. Varmistamme valmentajina, että kaikilla on psykologisesti turvallinen olla. Kaikki perustuu aitoon vapaaehtoisuteen.

Vaikka kolme tuntia on lyhyt aika, niin luovien menetelmien ja fasilitoidun keskustelun avulla saadaan siitä paljon irti. Tavoitteena on saada tiiminne ryhmäytymään entistä monipuolisemmin ja huomaamaan erilaiset tavat kommunikoida. Aina ei tarvita edes sanoja, jotta asioita saadaan yhdessä eteenpäin!

Harjoitukset eivät ainoastaan kerro jokaisesta jotain uutta, vaan myös avaa tiimin rooleja ja sitä, miten te toimitte parhaiten yhdessä. Lopun keskustelussa tuemme tarvittavin osin sitä, että teillä on myös eväitä jatkaa eteenpäin.

Aikataulu ja sisältö

Tätä et tiennytkään minusta! (20 min)

Hahaa, emme aina tiedäkään kaikista kaikkea vaikka teemme joka päivä töitä yhdessä. Jotain salaisuuksia ja intohimoja voi kuitenkaan raottaa.

Maataidetta (1,5 h)

Voi risut ja männynkävyt...nehän toimii vaikka maataiteessa! Nyt maalausvälineinä ei olekaan mikään muu kuin luonnon sen hetkiset antimet, niillä sijoillaan makaavat. Lähdemme katsomaan, mistä aineksista teidän ryhmänne on oikein tehty! Lopputuotos voi jäädä niille sijoilleen makaamaan tai valokuvataan ja teetetään tauluksi teille muistoksi.

Pureskellen ja makustellen (40 min)

Lopuksi vedetään homma ja ajatukset yhteen. Mitä jäi käteen? Mitä oivalluksia tuli? Harjoitellaan tuotoksia tarkastellessa myös voimavaraisen palautteen antamista. Niin ja tietenkin käydään vielä läpi, mitä eväitä saatiin ihan siihen jokapäiväiseen arkeen. Työhyvinvointi ei ole vain yhden päivän asia!

Yli 100 km Helsingistä tilattuihin kursseihin lisäämme matkakulut. Laskutamme ne erikseen. Katso peruutus- ja muut ehtomme kohdasta toimitusehdot. Voimme järjestää myös paikan, tarjoilun ja muun oheisohjelman yhteistyökumppaneittemme avulla. Kysy silloin tarjousta suoraan sähköpostilla info@oivallaluovasti.fi

Oivalla Luovasti -verkkokauppa