English

Melina Marras: Para

Kauhukirjallisuus

€30.00

Incl. VAT 10.00%
Product description

11-vuotias Roihu muuttaa isänsä Mikon kanssa Lohjansaareen pojan edesmenneen äidin vanhaan lapsuudenkotiin. Mikko suunnittelee avaavansa hylätylle maatilalle ravintolan, mutta oudot vastoinkäymiset ja paikallisten nuiva suhtautuminen eivät lupaa hankkeelle hyvää. Helppo ei ole Roihunkaan taival uudessa koulussa, jossa hän saa kuulla olevansa pelätyn ja pimeään päin kääntyneen Yöselän suvun viimeinen jäsen.

Äiti on opettanut Roihun ymmärtämään yliluonnollisia asioita, ettei poika päätyisi puolielävien hampaisiin. Noituuden ja Yöpuolen olentojen kanssa toimimisella on kuitenkin aina hintansa. Metsässä piilevä mökki vetää Roihua vastustamattomalla tavalla puoleensa. Kannattaako menneisyyden kauhuille avata ovea? Auttaako silloin edes noitien suvun veri, kun vastassa on ikiaikainen pahuus?

Melina Marraksen kauhuromaani Para sukeltaa vähitellen raottuvien synkkien sukusalaisuuksien syövereihin. Maalaisidyllin leppoisan pinnan alla piilee vihaa, pelkoa ja kateutta – sekä silkkaa yliluonnollista kauhua. Suomalainen kansanperinne herää eloon Marraksen omaperäisessä romaanissa, joka pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Para aloittaa Yösydän-trilogian.

Melina Marras (s. 1989) on kotoisin Jyväskylästä ja opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Kiinnostus kauhuun ja kansantarinoihin heräsi hänessä jo nelivuotiaana, kun hän näki elokuvateatterissa Kaunottaren ja hirviön ja tyrmistyi, kun hirviö muuttuikin takaisin tylsänturvalliseksi prinssiksi. Marraksen esikoinen, kiitetty kauhunovellikokoelma Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita oli vuonna 2020 Tähtifantasia-ehdokkaana.

Nysalor-kustannus