English

POHJOLAN NOIDAT -TARINAKIERROS RYHMILLE

MagaLacrima - Kurssit, tapahtumat ja palvelut KuuKartano - Kurssit, tapahtumat ja palvelut

€790.00

Incl. VAT 24.00% 9 in stock
Product description

Elettiin pronssikautta nykyisen suomen alueella paikassa nimeltä Kvenland.

Tuohon aikaan alue oli metsää, jokia ja erämaata, eikä ihmisasutuksesta ollut tietoakaan. Vai oliko sittenkään näin?

Wessexin kuninkaan, Alfredin saagoista 800- luvulta, löytyy kertomus mystisestä Kvenlandin maasta jossa naiset olivat voimakkaita johtajia ja noitia, kauppiaat ja metsästäjät kulkivat pitkiäkin matkoja kevyillä, helposti vesitieltä toiselle kannettavilla veneillä ja heidän johtajansa oli kveenien eli kainulaisten kuningas Faravid. Kuningas Alfredin saaga on kirjoitettu rautakaudella, aikana jolloin viikinkien ryöstöretkiä tehtiin ympäri nykyistä Eurooppa ja Länsi-Venäjää aina Välimerelle asti. Tarinat siis kulkivat suusta suuhun laajalti. Myöhemmin Kvenland ja kuningas Faravid, Kaukomieli mainitaan uudelleen Islantilaisissa Egilin saagoissa 1100-luvulla.

Historian tutkimuksessa ja tulkinnoissa Kvenland, Kainuu on monen vaihtoehtoisen sijainnin joukosta tulkittu kaikkein vahvimmin sijainneen Suomessa ja nimenomaan Pohjanlahden rantoja kiertävän nykyisen Pohjanmaan, entisen Pohjan alueella. Miten tämä kaikki liittyy Pohjolan noitiin ja mitä kaikkea Pohjalaisessa peltomaisemassa onkaan historian saatossa tapahtunut, siitä pääset kuulemaan Pohjolan noidat- tarinakierroksella, joka vie sinut aikamatkalle todellisiin tapahtumapaikkoihin.

Kesto ja hinta:

9h / 790€ /ryhmä

Yhdelle kierrokselle /ryhmään voi osallistua kerrallaan 4-15 hlöä. Kierroksen voi siis varata esimerkiksi työkavereiden kanssa, polttariporukalla tai muuten kaveriporukan kanssa.

Tarinakierroksen kesto on n. 9 tuntia. Kesto voi vaihdella hieman ryhmän koosta riippuen. Tarinakierroksen hintaan ei sisälly lounasta, mutta omakustanteinen lounastauko on sisällytetty ohjelmaan. Sen sijaan ohjelman hinta sisältää iltapäiväkahvit välipaloineen yhdessä nuotiolla valmistettuna. Tarinakierros voidaan toteuttaa ryhmän toiveiden mukaan joko kimppakyydityksenä osallistujien omilla autoilla tai vaihtoehtoisesti vuokratulla bussikuljetuksella. Mahdollisen bussikuljetuksen tilaaja hankkii itse. Koska tarinakierroksella liikutaan jonkin verran maastossa ja metsäympäristössä, osallistujilla tulee olla oma, voimassa oleva vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Vaatetus ja varusteet tulee huomioida sään mukaan ja oma juomapullo tulee ottaa mukaan.

Huomioithan että tarinakierros onnistuu parhaiten kesäkuukausina. Luminen talvi hankaloittaa kohteiden löytämistä maastosta.

Ennen kuin ostat tämän tuotteen, varaa päivä tarinakierrokselle MagaLacriman kalenterista puhelimitse p. 050 360 5656 tai sähköpostitse info(a)kuukartano.fi

Tilaus on sitova. Aikataulun muutokset ovat asiakkaan pyynnöstä soviteltavissa mahdollisuuksien mukaan. Muutoksista tulee kuitenkin ilmoittaa viimeistään 14vrk ennen varausta. Rahat palautetaan vain mikäli ohjelma joudutaan peruttamaan järjestäjän toimesta eikä korvaavaa aikataulua saada järjestymään.

MagaLacrima