Tämä konsertto on syntynyt mitä suurimmassa määrin yhteistyönä, ainakin mitä tulee soolo-osuuteen. Nyt kun teoksen syntymästä on jo vierähtänyt tovi, pohdin sitä musiikillista alkemiaa, mikä sai teoksen syntymään kuin vaivatta. Olen esiintynyt Timon ja Dylan Fowlerin kanssa Taith-yhtyeessä, joten olen oppinut tuntemaan äänten kirjoa, jonka Timo saa kanteleestaan luotua ja tunnen myös hänen soittotapansa. Säveltäessäni orkesterin osuuksia minulla oli tämä mielessäni ja kuvittelin kanteleen osuuden. Orkesterin harmoninen maailma on saanut vaikutteita ja oikeastaan rajoitteitakin kanteleen harmonisista mahdollisuuksista. Jollain tapaa tästä konsertosta tulee mieleen 1700-luvun tapa, jossa solisti improvisoi konserton kadenssit. Ero tässä kantelekonsertossa on se, että Timo improvisoi paljon enemmän. Olen kyllä päättänyt asteikot ja harmoniat, mutta olemme yhdessä keskustelleet ja kokeilleet – pohtineet miten toivomani tunnelma tai vaikutelma saavutetaan ja Timo on esitellyt erilaisia teknisiä mahdollisuuksia. Työskentelimme yhdessä sekä Suomessa että Walesissä ja vaihdoimme ajatuksia myös tietokoneen välityksellä. Joskus kanteleen osuus on hyvin vapaa ja joskus sillä on tarkkoja teemoja ja rytmejä soitettavanaan. Mutta silloinkin kun kanteleen osuudet ovat tarkkoja, on solistilla vapaus muunnella sävelalaa ja muita soiton seikkoja. Joka kerta tämä teos on erilainen, mutta silti erehtymättömästi tämä teos. Jos joku muu solisti joskus ottaa tämän teoksen esittääkseen, on tulos jälleen erilainen mutta tunnistettava. Minun on kuitenkin vaikea kuvitella toista esittäjää, joka voisi niin täydellisesti muotoilla soolojensa suhteen orkesteriin kuin Timo omalla vaivattomalla luovuudellaan. - säveltäjä Gillian Stevens

This concerto is utterly a collaboration as far as the solo part goes. At this distance of several years from the original creation of the music I wonder at the musical alchemy, which made this process seem so effortless. Having performed with Timo and Dylan Fowler in the Taith trio I had become familiar with the range of sounds Timo could create and with his style of playing. As I wrote the orchestral music I held this in mind and imagined how the kantele part might go. The harmonic world of the orchestra is influenced, even restricted, by the harmonic possibilities of the kantele. In some ways this concerto is a little reminiscent of the 18th century custom where the soloist was expected to improvise cadenzas. The difference here is that Timo has far more improvising to do. Though I had decided the scales and harmonies, together we discussed and experimented with ways of achieving the kind of effects I was looking for and Timo demonstrated possible techniques. We met in Finland and Wales and worked together and exchanged ideas on the computer as well. At times the kantele part is very free and at times there are exact melodies and rhythms to play. Even when this is the case, the soloist is at liberty to vary the tessitura and other aspects of the part. No playing has been exactly the same as any other, yet all are unmistakeably of the same piece of music. If another soloist were ever to take this piece on, the results would be even more different. The piece would still be clearly recognisable, but it’s hard to imagine how another performer could match Timo’s perfect structuring of his solos in relationship to the orchestra, or his effortless creativity. - Gillian Stevens, composer

soundsfromsolitude.maanite.fi