VOIMAKEHÄ® on positiivisen psykologian laajaan vahvuusnäkemykseen perustuva teoria, ajattelutapa ja työkalu vahvuuksien laaja-alaiseen tunnistamiseen, hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Voimakehätyöskentelyssä vahvuuksia tarkastellaan kuuden osa-alueen kautta: luonteenvahvuudet, luontainen kyvykkyys, taidot ja osaaminen, kiinnostukset, arvot ja resurssit.
Valmennuksen lähtökohtana on, että oma hyvinvointi ja itsensä johtaminen lähtevät omasta autenttisuudesta ja laaja-alaisten vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden hyödyntämisestä omassa hyvinvoinnissa, palautumisessa ja stressinhallinnassa.
Saat valmennuksesta itsellesi:
Lisäksi omia vahvuuksiasi reflektoimalla tunnistat voimakehän eri vahvuudenlajien yhteyksiä omaan palautumiseesi ja stressinhallintaasi.
VALMENNUKSEN TOTEUTUS
Valmennukseen sisältyy kolme 90 min tapaamista. Valmennus toteutetaan kasvokkain lähitapaamisina Joensuussa toimistollani, Nahkurinkatu 33 tai haluamassasi paikassa Joensuussa 20 km säteellä keskustasta.
ENNAKKOTEHTÄVÄ
Ennen ensimmäistä tapaamista teet itsenäisesti oman VIA-luonteenvahvuuskartoituksesi. Saat siihen linkin ja ohjeistuksen ostettuasi valmennuksen. Jos olet tehnyt kartoituksen vuoden sisällä, voit käyttää sitä.
Ensimmäinen tapaaminen: oma voimakehä
Teet oman voimakehäsi: tunnistat omia laaja-alaisia vahvuuksiasi ja kehittämiskohteitasi. Keskustelemme voimakehän äärellä sinun tarinastasi ja vahvuuksistasi.
Toinen tapaaminen: vahvuuksien merkitys omalle hyvinvoinnille
Tutustut luonteenvahvuuksien, arvojen, taitojen ja osaamisten, kiinnostuksen kohteiden, luontaisten kyvykkyyksien ja resurssien merkitykseen omalle hyvinvoinnillesi, palautumisellesi ja stressinhallinnallesi.
Keskitymme erityisesti temperamentin vaikutukseen stressinhallinnassa: miten oma temperamentti vaikuttaa hyvinvointiin, palautumiseen ja stressinsäätelyyn. tarkastelemme myös arvojen ja resurssien merkitystä omalle hyvinvoinnille.
Kolmas tapaaminen: palautuminen ja oman hyvinvoinnin suunnitelma
Keskitymme palautumiseen DRAMMA-harjoituksen avulla ja aloitamme hyvinvoinnin kehittämissuunnitelman tekemisen.
Voit varata ajan valmennukseen täältä.
Tutustu voimakehään täällä.