Luomu on tullut Suomessa kauppoihin ja kiinnostaa kuluttajia. Luomu on lupaus jostain paremmasta – joillekin se on yhteys tuottajaan, toisille puhdasta aitoa ruokaa ja kolmannelle vaikkapa terveellisyyttä.
Luomutuotannosta on monia näkemyksiä ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mutta kuinka moni on oikeasti tutustunut siihen, mistä luomussa on kyse?
Kirjan tekijät ovat työskennelleet luomun parissa yli 20 vuotta. He vievät valokuvin ja omaan vuosien kokemukseen perustuvin tarinoin lukijan matkalle suomalaisen luomuruoan alkulähteille. Kirja sisältää 35 upeasti kuvitettua tarinaa luomumaatiloista, luomua jalostavista yrityksistä, luomutuotteita myyvistä kaupoista ja muista luomun parissa toimivista ihmisistä.
Mukana on koko luomun kirjo pienistä idyllisistä suoramyyntitiloista monen sadan hehtaarin teolliseen tuotantoon, luomuviljelyn suomalaisista pioneereista luomun linjauksia hallitusohjelmassa toteuttavaan ministeriin.
Samalla kirja on tutustumismatka luomua kannatteleviin teemoihin kuten maan elävyyteen, luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen ja hyvään ruokaan. Kirja vie mukaan luomun parissa työskentelevien ihmisten arkeen. Valokuvat kertovat elämästä luomun parissa, ja teksteistä avautuu monipuolinen kuva suomalaisista luomun ruokaketjun toimijoista.
Tarjolla on elämyksiä ja ajatuksia herättävä matka luomun pariin!
ERKKI PÖYTÄNIEMI on koulukseltaan agronomi (MMM) ja hänellä on jo yli 30 vuoden kokemus luomualalta. MARJA NUORA on koulutukseltaan filosofian maisteri (teor.fil.) ja agrologi ja hänellä on monipuolinen luomualan kokemus yli 20 vuodelta.
Julkaisupäivämäärä: 26.4.2013
Teksti: Marja Nuora
Kuvat ja kuvankäsittely: Erkki Pöytäniemi
Ulkoasu: Marja Nuora & Erkki Pöytäniemi
Kuvatekstit: Erkki Pöytäniemi
Kartta: Sini Pöytäniemi
Käännös (englanti): Don McCracken
Kustantaja: Kurmakka – Organic Food Oy
Paino ja sidonta: Livonia Print, Latvia
Paperi: Amber Graphic 140g
Sivumäärä: 200 sivua
Koko: 280 x 230 mm
Kielet: suomi, englanti (erilliset laitokset)
ISBN 978-952-67918-0-7 (Suomi)