Puolangan 40 hehtaarin kokoinen Teerisuo siirtyy ennallistamisen myötä osaksi Joukokylän-Kempasvaaran alueella ennallistettujen soiden joukkiota. Suorypäsalueen ennallistamisesta erityisen tekee soiden valuma-aluetta halkova Tervajoki, joka on kerännyt mainetta yhtenä Suomen parhaista taimen- ja harjusjoista.
Teerisuo on aikoinaan ollut lettoa, mistä kielivät muun muassa jäljellä sinnittelevät lettovilla ja heterahkasammal, jotka toivottavasti leviävät ennallistamisen myötä laajemmalle alueelle. Lisäksi alueelta löytyy keskiravinteisia ja sitä karumpia suotyyppejä. Teerisuon turve on hajonnut ojitettuna maaperän kalkkipitoisuuden ja runsasravinteisuuden vuoksi nopeasti, joten ennallistamisen ilmastohyödyt alueella ovat merkittävät. Teerisuo on hienosti kytkeytynyt jo ennallistettuihin alueisiin, minkä ansiosta odotamme Teerisuolle pikaisella aikataululla palaavaksi suoperhosia ja hyönteisten houkuttelemia suolintuja.
Ostokset näkyvät muutaman arkipäivän kuluessa Hiilipörssin julkisessa Suorekisterissä.