** Info in English below **
Katse määrittää vahvasti kaikkea toimintaamme – myös sitä miten koemme tanssin. Ja kuitenkin suuri osa tanssista on jotain aivan muuta - liikkeen kokemista, sitä miltä se tuntuu sekä itsen, toisten ja ympäröivän maailman aistimista.
Näissä kontakti-improvisaatioon perustuvissa sokkojameissa katseen tilapäinen poistaminen antaa mahdollisuuden herkistyä syvempään, hienovaraisempaan ja aistirikkaampaan havainnoimiseen ilman näköaistin kontrollia.
Sessio koostuu valmistautumisesta, yhteisestä ja vedetystä virittäytymisestä, tanssista ja tiputtelusta. Voit poistua ja palata tilaan koska tahansa (paitsi yhteisen virittäytymisen aikana), mutta tilassa voi valmistautumisen jälkeen olla ja tanssia vain silmät sidottuina.
Katseen poistaminen voi viedä tanssin kohti tavallisia jameja aistillisemmaksi, mutta se voi olla myös vain liikkeen tutkimista. Muodosta riippumatta suostumus tulee neuvotella herkästi kuunnellen. Annamme tähän välineitä jamien alussa.
Tilassa on yksi henkilö koko ajan pitämässä huolen yleisestä turvallisuudesta – tämä koskee niin yleisiä turvallisuuteen liittyviä asioita, suostumusta kuin turvallisemman tilan periaatteiden silmällä pitämistä.
Sinulla ei tarvitse olla kokemusta kontakti-improvisaatiosta osallistuaksesi. Pyydämme kaikkia saapumaan jamien alkuun (19.30 mennessä, jolloin suljemme ovet), jotta voimme varmistua, että kaikki jakavat samat ohjeet turvallisuudesta.
Session rakenne on seuraavanlainen:
19 – 19.30 Valmistautuminen: Ohjeet turvallisuudesta tilassa, siteiden valinta ja oma virittäytyminen.
19.30 – 20 Alku: Yhteinen virittäytyminen tanssiin sokkona.
20 – 21.30 Tanssi: Tanssi sokkona tilassa. Tilasta voi poistua ja tulla takaisin koska tahansa, mutta tanssisalissa sinulla tulee olla aina side silmillä.
21.30 – 22 Tiputtelu: Voit tanssia tai muutoin tiputella tilassa ilman sidettä silmillä.
Kun olet saapunut jameihin viimeistään klo 19.30 mennessä, sen jälkeen voit tulla ja mennä koska tahansa 19 - 19.30 ja 20 - 22 välisenä aikana. 19.30 – 21.30 välisenä aikana tilassa voi liikkua vain silmät sidottuina.
Jamiaika ja -paikka
Lauantai 8. 3. 2025 klo 19 alkaen
Eskus - Esitystaiteen keskus, sali 1.
(Eskus – Esitystaiteen keskus, Puhdistamo (rakennus nro 6) 2. krs. Virallinen osoite: Kaasutehtaankatu 1/33, 00540 Helsinki.)
Vetäjä
Samee Haapa on näyttelijä FIA, tanssija ja dj, jolla on takanaan 20 vuoden ura sekä vaihtoehtoisten klubien ja reivien järjestämisestä että radikaalin nykytanssin opettajana ja tekijänä.
Muutama erityinen huomio
Näissä jameissa sinut kutsutaan päästämään irti näköaistin kontrollista. Se muuttaa kokemustasi muista, tilasta ja rajoista. Harkitse oletko tähän varmasti valmis. Jameihin on luotu monia keinoja pitämään huolta kaikkien turvallisuudesta, mutta omien rajojen tunnistaminen ja kyky artikuloida niitä sekä kunnioittaa muiden rajoja on oleellista.
Myymme näihin jameihin lippuja etukäteen, jotta pystymme arvioimaan ihmisten määrää ja valmistelemaan mm. siteet tätä ajatellen.
Lisätietoja turvallisuudesta saat kysymällä meiltä suoraan osoitteesta centerforeverything at gmail piste com.
Kuvaamme jameissa hieman kuvia ja videota tulevia tapahtumia varten. Jos et halua, että sinut tunnistetaan kuvista, tule kertomaan siitä jameissa vetäjälle ja rajaamme sinut pois kuvista.
Sokkojamit toimivat turvallisemman tilan periaatteilla. Tämä tarkoittaa kunnioitusta kaikkia sukupuolia, seksuaalisuuksia, taustoja, kehoja ja kyvykkyyksiä kohtaan.
Rasistinen, seksistinen, homofobinen, transfobinen, ableistinen tai muulla tavoin syrjivä kielenkäyttö ja käyttäytyminen tai minkäänlainen häirintä tai ahdistelu ei ole sallittua.
🕶
Sight as a sense defines greatly all our action – and also how we experience dance. And still most of dance is something totally different – experiencing movement, feeling the movement and sensing oneself, others and the world we are immersed in.
In this blindfold jam based on contact improvisation the temporary removal of the sense of seeing grants a possibility to sensitize into a deeper and more subtle perception and feeling of movement without the control of sight.
The session consists of preparation, shared and facilitated tuning-in, dance and warming down. You can leave and return the space at any time between (beyond the shared tuning-in), but you can be and dance in the space only blindfolded.
Removing the sense of sight may take the dance into more sensual direction than usual, but it can also stay on the level of just exploring movement. Regardless of the form, consent needs to be negotiated with care. We will give tools for this at the start of the jam.
There is one person in the space taking care of general safety, consent and the rules of a safer space.
You don't need to have experience from contact improvisation to attend. We're asking everyone to please arrive in the beginning (by 19.30 at which time we'll close the doors) so we can make sure everyone has the same instructions on safety.
The structure of the session is:
19 – 19.30 Preparation: Instructions about safety in the space, choosing your blindfolds and doing your own warm-up.
19.30 – 20 Beginning: Shared tuning-in while blindfolded.
20 – 21.30 Dance: Dancing blindfolded in the space. You can leave and come back any time, but you can be in the dance space only while blindfolded.
21.30 – 22 Warming down: You can move in the space also without the blindfold.
When you have arrived at the jam by 19.30 the latest, then you can come and go as you like between 19 – 19.30 and 20 - 22.
Between 19.30 – 21.30 you can move in the space only blindfolded.
Jam time and place
Saturday 8. 3. 2025 from 19.00 onwards
Eskus - Performance center, studio 1.
(Eskus – Performance Center, Puhdistamo (building n:o 6) 2. fl. official address: Kaasutehtaankatu 1/33, 00540 Helsinki.)
Facilitator
Samee Haapa is an actor FIA, dancer and a dj, who has 20 years of experience in organising alternative clubs and raves and teaching and making radical contemporary dance.
Some special notes
Letting go of the control of the sight changes your perception of others, space and boundaries. Please consider whether this is something you’re ready for. There are multiple safety precautions in place to keep everyone safe, but ability to recognize and articulate your own boundaries and respect the boundaries of others is essential.
For this jam we'll only sell tickets beforehand so we can anticipate the amount of people attending. This has to do with safety and so we can prepare the blindfolds beforehand. The blindfolds are carefully washed after each use and handled hygienically before given to you. The space is ventilated regularly.
Please ask for further information about our precautions related to safety by sending a message to centerforeverything at gmail dot com.
We'll take some photos and possibly shoot some video at the jam. If you'd rather not be seen in these, come and tell it to the facilitator and we'll sort it out.
Blindfold jam is committed to the principles of safer space. This means respect for all genders, sexualities, backgrounds, bodies and abilities.
Racist, sexist, homophobic, transphobic, other oppressive behaviour or harassment is not allowed.