English

Hautajaiset e-kirja

€4.95

Incl. VAT 10.00%
Includes a digital download
Report content
Product description

Sonja on perinyt isältään hautaustoimiston ja sen tuomat velvoitteet. Hän on oppinut rauhalliseksi ja lempeäksi surun ammattilaiseksi sekä menetystensä että työnsä kautta, eikä hätkähdä enää pienistä. Kaikesta huolimatta hän hätkähtää, kun hänen toimistoonsa saapuu asiakas, jonka hän tunnistaa vuosien takaa. Erik Metsämäki on niitä harvoja ihmisiä, joita Sonja mielessään armotta halveksii, vaikka hänellä on kokemusta Erikin tavoista vain yhdeltä kerralta ja sivustakatsojan roolissa.

Erikin ministerinäkin toiminut täti on kuitenkin kuollut ja Erik haluaa Sonjan järjestävän hautajaiset ja kaiken mitä niihin liittyy. Sonja päättää, että ammattilaisena hän pystyy sivuuttamaan antipatiansa - varsinkin, kun kyseessä on suurin tilaisuus, jonka hän koskaan on järjestänyt.

Jo ensimmäinen tapaaminen Erikin kanssa etenee täysin odottamattomia latuja ja Sonja huomaa järkytyksekseen, että olipa Erik miten paha ihminen hyvänsä, hänen vartalonsa reagoi miehen jokaiseen kosketukseen - innokkaasti, ei inhoten kuten pitäisi. Kun Erikin tätivainajakin vielä sotkeutuu hautajaisten organisointiin, alkaa Sonjan syöksykierre kohti lankeemusta.

Mutta onko Erik lopulta niin paha kuin Sonja on kuvitellut? Mitä tapahtuu, kun Sonja vaatii Erikin tilille tämän huonosta käytöksestä? Ja miksi Sonjaa kaivelee huoli siitä, että mies on mahdollisesti vieläkin rakastunut entiseen vaimoonsa?

Lilithin Eroottisia Tarinoita