Kurssi järjestetään Sipoon Koira-Tallissa, osoite Keuksuontie 12 F, Sipoo
Maanantaisin joka viikko klo 18 - 18.50, 5 kertaa, 28.4. - 26.5.2025
Voit valita joko Pentukurssin tai PentuNosekurssin, mainitse kummalle tahdot ilmoittautumisen yhteydessä. Voidaan myös yhdistää hieman molempia halutessasi.
Pentukurssilla harjoitellaan monia perustaitoja, joista teille on apua tulevassa arjessa sujuvan yhteistyön saavuttaaksenne. Kuten palkitsemista ja motivointia, kontaktin ottamista omistajaan, luottamuksen rakentamista, luopumista, rauhoittumista, hihnakävelyn alkeita sekä monia muita perustaitoja. Tutustumme erilaisiin virikkeisiin, leikkimiseen, vieraisiin uusiin asioihin ja käsittelyyn. Saatte esittää omia toiveitanne kouluttajalle kurssin aikana, joihin kaipaatte apua.
Kurssilla pennut harjoittelevat osan ajasta omistajansa kanssa yksitellen, jolloin voitte rauhassa keskittyä omaan koiraanne ilman häiriöitä. Voitte halutessanne seurata toistenne koulutushetkiä tai lähteä oman vuoronne jälkeen, sen mukaan mikä on omalle pennullenne paras vaihtoehto, tärkeintä ettei pentu hätäänny autossa. Pennut jaksavat aktiivista harjoittelua hyvin lyhyen aikaa kerrallaan. Toiset koirat odottavat autossa yhden harjoitellessa. Huolehdittehan, että pennulla on autossa turvallinen olo, se on häkissä tai veräjän takana sekä ilmanvaihto ja lämpötila kunnossa!
PentuNose - Kurssilla opetellaan noseworkissakin tarvittavia etsinnän perustaitoja. Tutustutaan erilaisiin alustoihin, ympäristöihin ja ihmisiin sekä häiriöihin, namien tai ruoka-rasioiden tai lelujen etsinnän avulla.
Koira pääsee kurssin aikana tutustumaan ja liikkumaan erilaisilla alustoilla ja etsimään eri korkeuksista ja erilaisista paikoista. Koira oppii itsenäisen etsinnän perusteet, erkaantumaan ohjaajasta - hajutöissä ja noseworkissakin tärkeä perustaito heti alkuvaiheessa. Kurssilla opetellaan myös maltin hallintaa ja rauhoittumisen rutiineja. Rauhoittumisharjoituksia tehdään myös kaikki pennut hallissa samaan aikaan, hallitusti ja turvallisesti. Sinä opit erilaisia tapoja palkita koiraa ja pääset tämän avulla vahvistamaan teidän kahden välistä yhteistyötä hauskalla ja rennolla tavalla samalla uutta oppien!
Tästä saat kivan taidon, jota voit hyödyntää jatkossa kotona perusarjessa, sienimetsässä tai noseworkin jatkokursseilla.
Kurssille otetaan enintään 3 koirakkoa. Kurssi sopii noin 10 vk – 6 kk ikäisille pennuille. Mukaasi tarvitset paljon koirasi lempinameja, vesikipon, alustan (esim. pieni pyyhe) sekä muutamia leluja, joilla koirasi tykkää leikkiä!
Toimin yhteistyössä Pennun Vuoden (www.pennunvuosi.fi) kanssa. Kurssin ostaneille alennuskoodi Pennun Vuosi -palveluun!
Kaikki koulutus tapahtuu positiivisen vahvistamisen avulla sekä palkkioita käyttäen iloisella mielellä! Lisätiedot elainkouluhop@gmail.com
Kurssikirjeen saat kouluttajalta noin viikkoa ennen ensimmäistä kertaasi.