English

Jäätikkökurssi vuorilla liikkujille 15.2.2020

€0.00

5 in stock
Product description

Jäätikkökurssi on tiivis kokonaisuus, jonka aikana harjoitellaan jäätiköllä itsenäisesti toimittaessa tarvittavia tietoja ja taitoja. Kurssin aikana opit köysistössä liikkumisen perusteet, laskeutumaan ja nousemaan köyttä myöten, lumi- ja jäävarmistusten asentamista ja keskeisimmät taljaustekniikat. Tekniikoita harjoitellaan laskijan näkökulmasta eli minimivarusteilla esimerkiksi suksia, lumilapiota ja reppua varmistuksina käyttäen. Tavoitteena on, että kurssin käynyt henkilö pystyy toimimaan turvallisesti helpoissa jäätikköolosuhteissa ja selviytymään yksinkertaisista ongelmatilanteista.

Kurssin sisältö on suunniteltu siten, että se soveltuu hyvin taitojen käytännön harjoitteluun ja kertaukseen myös aiemmin vastaavalla kurssilla käyneille . Kurssin hinta sisältää yhteensä päivän käytännön harjoittelua ja teoriaopetusta, kiipeily- ja muiden erikoisvarusteiden vuokran. Kurssilaisella tulee olla omasta takaa vain sääolosuhteisiin soveltuva vaatetus ja päiväeväät. Kurssi järjestetään Nuuksion jääputouksella klo 10.00-18.00. Kurssin järjestää Adventure Partners. Meihin voi olla yhteydessä sähköpostitse outofoffice@adventurepartners.fi mikäli kysymyksiä kurssiin liittyen herää.

Alaikäraja kursseillemme on 14 vuotta ja kurssikielenä on suomi ellei toisin mainita. Suosittelemme hankkimaan kiipeilyharrastuksen kattavan tapaturmavakuutuksen ennen kiipeilykursseille osallistumista.

Hinta: 159€

Ilmoittautumiset osoitteessa: https://adventurepartners.fi/product/jaatikkokurssi-vapaalaskijoille-ja-vuorilla-liikkujille/

Suomen Alppikerho