Langat käsissä - Hilda Lukkarinen Rovaniemen käsityökoulun johtajattarena 1924-1961.

152 sivua, sid. ISBN 978-952-94-4042-9

Neiti Lukkarinen saapui Savosta Rovaniemelle tammikuussa 1924 ja kysyi rautatieasemalta tietä käsityökoululle, jonka johtajattareksi hänet oli valittu. Vastaantulijat eivät osanneet neuvoa, sillä kukaan ei ollut kuullutkaan käsityökoulusta. Lopulta hänet ohjattiin Kutilan pirttiin, jossa nuorta johtajatarta odottivat alkeelliset olosuhteet: pöytä ja penkit.

Langat käsissä kertoo Hilda Lukkarisen elämäntyöstä Rovaniemen käsityökoulun ensimmäisenä johtajana. Se kertoo Hildan ja Rovaniemen vahvojen naisten pyrkimyksistä lisätä maaseudun naisten osaamista ja mahdollisuuksia lisäansioihin. Kirja avaa näkökulmia myös siihen, miltä tuntui siirtää vähäinen omaisuus omaan hirsikouluun Lähteentielle vuonna 1949.

Hilda Lukkarisen lähes neljän vuosikymmenen työrupeama on jättänyt pysyvän jäljen maaseudun ja kauppalan tyttöjen elämään sekä pohjoisen käsityöperinteeseen. Muistelukset, puutteelliset asiakirjat ja lehtikirjoitukset piirtävät kuvaa Hildasta, joka todellakin on pitänyt langat käsissään.

** Maarit Simoska on työskennellyt kaksi vuosikymmentä Pohjolan Sanomissa, Uusi Rovaniemi -kaupunkilehdessä ja Ylen Lapin radiossa sekä vuodesta 2009 alkaen vapaana toimittajana. Hän harrastaa kotiseutuhistoriaa sekä tuottaa omalla YouTube-kanavallaan (Simoskat) pitkiä haastatteluja kiinnostavista henkilöistä ja lähihistorian tapahtumista.

Sukan kantapää häneltä jää yhä kutomatta.

Näin Maarit Simoska kertoo kirjan esipuheessa:

Hilda Lukkarinen on kulkenut ajatuksissani reilun kymmenen vuoden ajan. Loimilangat tähän kirjaan solmittiin jo vuonna 2009, kun aloitin Lähteentien Pirtillä yrittäjänä, mutta vielä silloin en tiennyt, kuinka vahvoilla väreillä ja kirjavilla kuteilla tämä matto lopulta kudottaisiin.

Pirtillä vierailevat naiset alkoivat muistella Hildaa ja Hildan koulua. Tiesin, että hirsitalo oli rakennettu naisten käsityökouluksi vuonna 1949, mutta Hildasta tiesin vain etunimen.

Muistelukset olivat niin vaikuttavia, että Hilda alkoi kiinnostaa.

Niinpä kutsuin vanhoja oppilaita ensimmäisen kerran tarinoimaan kouluajoista maaliskuussa 2012. Osallistujia saapui eri puolilta Lappia useita kymmeniä, ja heistä vanhimmat olivat käyneet koulun 1930-luvulla.

Naiset toivat mukanaan valokuvia ja todistuksia, mutta he esittelivät erityisen ylpeinä ja hellyydellä myös koulussa tekemiään käsitöitä. Osa verhoista, pöytäliinoista, pyyheliinoista tai lastenvaatteista oli ollut liinavaatekaapeissa vuosikymmeniä. Niitä oli ehkä käytetty lapsen kastejuhlassa tai läheisen syntymäpäivillä, mutta Hildan ohjauksessa valmistuneet työt olivat enemmän kuin käsitöitä tai suorituksia.

Niihin kankaisiin oli kudottu aikuistumassa olevien nuorten unelmat, joita kuvaa 1950-oppilaan Pirkon muistokirjan sanat: Kerran kukkii kesässä tuomi, kerran on ihminen elämässä nuori.

Naisten tarinoidessa ymmärsin Hilda Lukkarisen arvon maakunnan naisten kouluttajana ja käsityöperinteen vaalijana. Ymmärsin myös, kuinka paljon vahvoja naisia oli tarvittu satakunta vuotta sitten, että Rovaniemelle oli saatu perustettua käsityökoulu maaseudun naisille. Siksi minun piti kirjoittaa tämä kirja.