Henkisen kirjallisuuden Antikvaari Fiktiivinen suomenkielinen kirjallisuus
Missä kuljimme kerran : romaani eräästä kaupungista ja tahdostamme tulla ruohoa korkeammaksi
Vivan Falleniuksen ensimmäinen päivä herrasväki Gylfen kotiapulaisena kahdeksan huoneen huoneistossa Bulevardinkadulla sattui Venäjän kenraalikuvernööri Bobrikovin murhan ensimmäiseksi vuosipäiväksi. Vivan ei välittänyt Schaumanin ja Bobrikovin tapauksesta, sen sijaan hän ajatteli kotikylässään Degerbyssä kasvanutta nimikkopuutaan, pihakoivua joka oli katkennut keskeltä kahtia yllättävässä toukokuun myrskyssä runsas kuukausi aiemmin, ja sitä outoa seikkaa että hän oli nähnyt jo tammikuussa unta että puu kuolisi. Niitä unia tuli säännöllisesti ja ne pelottivat häntä. Seitsemän laajaa jaksoa kuljettavat tarinaa monen suvun ja sukupolven kohtaloissa vuodesta 1905 aina talvisodan kynnykselle, vuodenvaihteeseen 1938 1939. Kjell Westö todistaa olevansa ihmiskuvaajana omaa luokkaansa. Hän liikkuu sujuvasti työläisten hellahuoneissa ja rikkaiden salongeissa, Vallilan kapakoissa ja kesäisen Hangon tenniskentillä, punaisten valtaamassa pääkaupungissa ja ylhäisön illallisilla. Tarinan keskeisiä hahmoja ovat kaasulyhdynsytyttäjä Enok Kajanderin ja hänen vaimonsa Vivanin poika Allu sekä Eccu Widing, jonka isä Jali on harrastevalokuvaaja ja johtajana rautatiehallituksessa, äiti Atti yläluokan kaunotar, jonka hermot reistailevat. Lucie Lilliehjelm vastustaa aikansa ahtaita moraalisääntöjä, Ivar Grandellin elämää ohjaa aatteen palo. Kjell Westö on tutkinut pääkaupungin ja Suomen historiaa vuosikausia. Tuloksena on pienimpiä yksityiskohtia myöten hallittu kokonaisuus ehtymätön tarinoiden aarrearkku. Missä kuljimme kerran on myös rakkaudentunnustus Helsingille.
Ulkoasu 589 sivua, nidottu, pehmeäkantinen
Alkuteoksen kieli ruotsi, käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen
Julkaisija Helsingissä : Otava, 2011
Sarja Seven
ISBN
978-951-1-25921-3