Peruutus- ja muut ehdot:
- Kursseilla ja valmennuksissa peruutusoikeus vain lääkärintodistuksella, asiakas voi myös itse järjestää itselleen korvaajan.
- Minimi 5 osallistujaa, jotta ryhmätunnit ja kurssit toteutuvat.
- Tunneille ja valmennuksiin on saavuttava hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa (Tunnit 15min ennen alkua, valmennuksiin sovittuna aikana).
- Myöhästymistapauksissa tunneille ei pääse enää sisälle aloituksen jälkeen (jotta muiden harjoittelijoiden harjoitusrauha säilyy).
- Myöhästymistapauksissa valmennuksista veloitetaan ennalta sovitun ajan hinta ja hoito loppuu ennalta sovittuun aikaan.
- Myöhästymistapauksissa tuntien hintaa ei korvata asiakkaalle.
- Yksityistapahtumien peruuntuessa esimerkiksi asiakkaan sairastumisesta johtuen hyvitetään muut kustannukset, paitsi vuokran osuus ja 20€ toimistomaksu.
- Oikeudet muutoksiin pidätetään.
- Tuotteilla on Suomen kuluttajasuojalain mukainen oikeus vaihtaa tai palauttaa koko tilauksesi tai osa siitä 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Palautuksissa ole yhteydessä sähköpostitse sinisalo(at)annamaria.fi.
- Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, ilmoitus virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa sähköpostitse sinisalo(at)annamaria.fi. Jos tuote on vioittunut postituksessa, tee välittömästi reklamaatio postiin.
- Tuotteisiin lisätään postitusmaksu 2,10€